-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Järvi-Pohjanmaalla koronatartuntoja

Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella on todettu muutama positiivinen koronatartunta eilen keskiviikkona.

Tällä hetkellä altistuneita on 26. Altistuneet on asetettu 14 vuorokauden karanteeniin.

MAINOS

Järvi-Pohjanmaan perusturva ja sivistystoimi sekä Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin kunnat muistuttavat kaikkia kuntalaisia huolehtimaan edelleen hyvästä yskimis- ja käsihygieniasta sekä turvaväleistä kaikissa tilanteissa.

Kasvomaskeja suositellaan käytettävän seuraavissa tilanteissa:

– Joukkoliikenteessä, jossa on lähikontakteja, ei aina voida välttää.

– Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

– Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

– Toisen asteen oppilaitoksissa.

– Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä on kokouksessaan tänään torstaina sopinut seuraavista varotoimenpiteistä, joita noudatetaan 18.10. saakka:

– Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut hyvitetään, mikäli huoltajat päättävät hoitaa lapset itse.

Kyseiset päivät merkitään Päikkyyn ”poissa” –päivinä. Lisäksi poissaolosta tulee ilmoittaa suoraan lapsen hoitopaikkaan.

– Vimpelin kouluille on annettu ohjeet varautua etäopetukseen siirtymisestä, mikäli tartuntatilanne pahenee. Mikäli etäopetukseen siirrytään, oppilaille järjestetään ateriajakelu.

– Kansalaisopisto ja musiikkiopisto toimivat niin kauan, kun koulut ovat toiminnassa.

– Vimpelin kunnan tiloissa ei järjestetä tällä hetkellä yleisötapahtumia.

– Vimpelin liikuntahalli kuntosaleineen suljetaan. Ainoastaan yksittäiset oppilasryhmät voivat käyttää liikuntahallia.

– Vimpelin tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköissä on vierailukielto, pois lukien saattohoidossa olevat asukkaat. Vierailukielto koskee myös Tuulikelloa, Puronmutkaa ja Windalaa. Intervalliosastolle ei oteta uusia asiakkaita lyhyille intervallijaksoille.

– Vimpelin ikäihmisten päivätoiminta sekä Harjulanpirtin ryhmätoiminta ovat tauolla. Lääkkeidenjako turvataan niin, että työntekijä vievät kotiin tarvittavat lääkkeet. Myös työpaja Apajan toiminta on tauolla.

– Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen akuuttiosastolla on vierailukielto, pois lukien saattohoitopotilaat.

– Alajärven kaupungin tekninen toimi avustaa tarvittaessa Vimpelin kunnan tukipalveluja.

Järvi-Pohjanmaan perusturvan pandemiapoliklinikka toimii edelleen flunssa-oireisten potilaiden vastaanottotilana Alajärvellä.

Terveyskeskuksen/asemien vastaanotoilla pyritään välttämään tarpeetonta asiointia ja yhteydenotot sekä ajanvaraukset tulee tehdä puhelimitse.

Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen sekä Lappajärven ja Vimpelin terveysasemien ovet suljetaan. Vastaanotoille kannattaa tulla juuri ajallaan, ei huomattavasti aikaisemmin, koska se lisää mahdollista tartuntariskiä.

Jos epäilet itselläsi tai lähipiirissä koronatartuntaa, testin voi tehdä netissä osoitteessa omaolo.fi. Huomioitavaa on, että ainoastaan oireisille henkilöille tehdään koronatesti

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät