-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Koronaan liittyvän karanteenin pituus lyhenee 10 päivään

THL tiedottaa, että koronaan liittyvää karanteeni- ja eristysaikaa lyhennetään; muutokset ohjeeseen tulevat voimaan ensi maanantaina 12.10.

Siihen saakka noudatetaan nykyistä ohjeistusta. Muutos ei siis vaikuta sellaisen eristyksen tai karanteenin pituuteen, joka on alkanut ennen ensi maanantaita.

MAINOS

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeen muutos koskee sekä omaehtoista karanteenia että tartuntatautilääkärin määräämää karanteenia.

Karanteeni tarkoittaa terveen, mutta yleisvaaralliselle tarttuvalle taudille altistuneeksi epäillyn henkilön liikkumisvapauden rajoittamista.

Omaehtoinen karanteeni lyhenee 14 päivästä 10 päivään. Tartuntatautilääkärin määräämää karanteeni lyhenee 14 päivästä 10 päivään.

– Tiedämme tutkimukseen perustuen, että vain osa tartunnalle altistuneista sairastuu. Yli puolet näistä sairastumisista tapahtuu viiden päivän sisällä altistumisesta ja lähes kaikki 10 päivän sisällä. Vain hyvin harva sairastuu enää tämän jälkeen, kertoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen.

– Jos koronaan viittaavia oireita ilmenee 10 päivän jälkeen altistumisesta, kannattaa silti tehdä oireiden arviointi Omaolo-palvelussa tai ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Eristyksen pituus lievässä koronainfektiossa lyhenee seitsemään päivään
Eristys tarkoittaa sairastuneen henkilön pitämistä erillään terveistä.

Lievissä koronavirusinfektioissa, jotka eivät johda sairaalahoitoon, eristysaika kotona lyhenee 14 päivästä seitsemään päivää.

Kotieristys voidaan kuitenkin lopettaa vasta, kun oireet ovat olleet poissa kaksi päivää. Haju- tai makuaistin muutos tai lievä ärsytysyskä ainoana oireena ei vaadi eristyksen jatkamista.

– Koronavirusinfektioon sairastunut henkilö on tartuttavimmillaan pari päivää ennen oireiden alkua ja muutama päivä sen jälkeen. Tämän jälkeen erityisesti lievissä infektioissa tartuttavuus vähenee nopeasti, vaikka osa oireista jatkuisikin, Puumalainen sanoo.

Vakavissa sairaalahoitoa vaativissa infektioissa eristysaika on edelleen vähintään 14 päivää.

Muutokset toimenpideohjeeseen tulevat voimaan ensi maanantaista 12.10. alkaen uusia päätöksiä tehdessä, siihen asti tämän hetkiset ohjeet ovat voimassa.

Thl.fi-verkkopalveluun uudet ohjeet päivitetään 12.10., vastaavat muutokset tehdään myös Omaoloon sekä myöhemmin Koronavilkkuun.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät