-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Juha Väärämäki remontoi isot ja pienet kohteet

Alajärven Saukonkylässä asuva Juha Väärämäki on mies, joka on oikeastaan koko elämänsä ollut rakennusalalla. – Kun olin lapsi, tässä paikalla oli huvilaveistämö. Isä oli hirsirakentaja ja minä pyörin apuna siinä jo pikkupojasta, Juha kertoo.

Vaikka poika oppi kirvesmiehen työt jo pienestä, niin opiskelemaan hän lähti sähköalaa. Nuorena kiinnostus oli hetken aikaa elektroniikan pariin, mutta nopeasti rakennusala veti kuitenkin pidemmän korren.

MAINOS

Sittemmin Juha Väärämäki on erikoistunut nimenomaan korjausrakentamiseen ja vesivahingot sekä märkätilojen ja muiden kodin remonttien tekeminen on hänelle tuttua puuhaa.

Remontoitavaa onkin riittänyt ja Juha tekee ammattitaidolla niin isommat kuin pienemmätkin kohteet.

Aikaisempina vuosina Riitta -vaimon yritystoiminta on ollut perheessä kuitenkin hyvin työllistävää ja Juha on kulkenut Riittan mukana kaikki viikonloput markkinoilla ja messuilla alkaen messuosastojen rakentamisesta.

Nyt kuitenkin tilanne on kääntynyt toisinpäin ja Juha panostaa omaan yritystoimintaansa enemmän. Koronan myötä hiljentynyt messutoiminta on antanut myös Riittalle aikaa ja niinpä Riitta lähtee usein Juhan matkaan työmaille ollen korvaamaton apu tapetoinneissa, maalauksissa, remonttijälkien siivoamisessa ja jopa sirkkelöinnissä.

– Kun kotia remontoidaan, niin kaikki toivovat että se tapahtuisi nopeasti. Olen huomannut että kun Riitta on apunani, niin homma joutuu paljon nopeammin kuin yksin tehden ja työmaa pysyy siistimpänä, Juha sanoo.

Riitta on avuksi myös siinä, että hänellä on taiteellista silmää ja hän voi myös tehdä ehdotuksia talonväelle siitä, miten joku asia kannattaisi tehdä, ellei heillä itsellään ole asiasta varmaa mielipidettä.

Juhan työmaat ovat takavuosina olleet usein Lapuan ja Seinäjoen suunnassa. Nyt hän on alkanut miettiä, että mieluummin tekisi töitä vähän lähempänä kotoa kuin istuisi autossa tunnin aamuin illoin.

Saukonkylältä ei ole paha matka sen enempää Alajärvelle, Kuortaneelle, Lehtimäelle kuin Vimpeliinkään, ja mukavasti töitä onkin nyt alkanut löytyä lähempää.

Ylipäätään tämä vuosi on ollut kotiremonttien suhteen sellainen, että kun keväällä koronauutisten tullessa kaikki pysähtyi, niin jo kesäkuun puolivälissä homma miltei räjähti käsiin. Lomia ei ole sen koomin tarvinnut pitää ja vaikuttaa sille, että nyt kun ei matkustella ja kotona vietetään tavallista enemmän aikaa, halutaan kotiin oikeasti satsata.

– Moni on sanonut, että nyt on ollut aikaa katsella millaisessa kunnossa paikat ovat. Koti halutaan remontoida, jotta siellä viihtyy.

Kodin remontteihin ihmisillä on myös pienempi kynnys lähteä, kuin kokonaan uuden rakentamiseen. Remonttien yhteydessä voi lisäksi hyödyntää kotitalousvähennyksen kun työn tekee Juha Väärämäen kaltainen yrittäjä. Vähennyksellä saa tuntuvan hyödyn työn osuudesta.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät