-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Vimpeli vahvisti entiset veroprosentit

Vimpelin kunnanvaltuusto päätti maanantai-illan kokouksessaan kunnan ensi vuoden kiinteistövero- sekä tuloveroprosenteista.

Verotus pidetään ennallaan suhteessa tähän vuoteen, eli yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,10, vakituisten asuntojen prosentti 0,65 ja muun kuin vakituisen asuinrakennuksen prosentti on 1,30. Tuloveroprosentti pysyy 22,25 prosentissa.

MAINOS

Myönnettiin SF-Caravan Vierisniemi ry:lle väliaikaisrahoitus Vierisniemen kehittämishankkeen toteuttamista varten. Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli kiitteli aktiivista porukkaa, joka alueen kehittämisestä on nyt ottanut vastuun.

Vierisniemeen on tulossa hankkeen myötä mm. uimarannan kunnostusta, laituria, pukukoppeja, vessat, tien kunnostusta, takkatilan sisäremonttia sekä huvimajan ja grillikodan rakentamista.

Merkittiin tiedoksi selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin huomautuksiin. Asian käsittelyn yhteydessä kunnanjohtaja Leijonanmieli sanoi, että kun uusi valtuusto aloittaa työnsä ensi kesänä, on tarkoitus uusia kuntastrategia ja laatia se selkein tavoittein joka sektorille.

Hyväksyttiin laadittu poistosuunnitelma.

Kyselytunnilla käsiteltiin kaksi Haloo Vimpelin toimittamaa kirjallista kysymystä.

Ensimmäisessä tiedusteltiin, onko kunnassa käyty suunnitellut yt -neuvottelut ja mikä on niiden lopputulema?

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Marja-Leena Laakso (Kesk) antoi kysymykseen perusteellisen vastauksen, jonka mukaan tälle vuodelle Vimpelissä ei ole tulossa lomautuksia, mutta jatkossa lomautukset ja muut säästötoimenpiteet ovat mahdollisia.

Terhi Honkonen (Haloo Vimpeli) tiedusteli, miten uuden viran perustaminen tekniseen toimeen sopii aikaan, jolloin pohditaan lomautuksia ja irtisanomisia?

Laakson vastauksen mukaan teknisessä toimessa on tällä hetkellä yhden henkilön vaje. Myös Martti Lassila (Haloo Vimpeli) totesi, että teknisessä toimessa ei tarvita yhä lisää ihmisiä.

Toinen käsitelty aihe koski niin ikään teknistä toimea. Haloo Vimpelin ryhmä on alkuvuodesta 2019 tehnyt valtuustoaloitteen koskien teknisen toimen henkilöstöä ja toimenkuvaa.

Tekniseltä toimelta on pyydetty kattavaa selvitystä siitä, mitkä ovat kunkin työntekijän toimenkuvat ja vastuualueet. Nyt ryhmä pyysi tietoa aloitteen etenemisestä.

Marja-Leena Laakso teki perinpohjaisen selvityksen kunkin viranhaltijan toimenkuvasta, mihin Hanna Kangas (Haloo Vimpeli) totesi, ettei selvitys vastannut kysymykseen onko vastuualueet selvitetty. Laakson mukaan toimenkuvat muokkautuvat jatkuvasti eläköitymisten ja osa-aikaistusten myötä.

Terhi Honkonen moitti sitä, että kahden vuoden jälkeen aloitteen käsittely on kesken, sillä selkeät vastuualueet lisäisivät tehokkuutta.

Nuoret ja Aapiskujan koulu huolena

Keskustelu jatkui muiden asioiden merkeissä. Anne Niemi (Kesk) toi esille Keskustan valtuustoryhmän toiveen positiivisen yhteisöllisyyden säilymisestä Vimpelissä. Hän haastoi valtuustoryhmiä avoimeen keskusteluun, koska vain yhteistyöllä selvitään.

Pasi Sova (Haloo Vimpeli) nosti esille huolen siitä, että Vimpelissä ei ole tarjontaa niille nuorille, jotka eivät halua urheilla. Hän kantoi huolta mm. nuorisotilojen auki pitämisestä, tosin nyt korona-aikana se ei aina ole ollut mahdollista.

Sam Leijonanmieli painotti, että tahtotila panostaa nuoriin on suuri. Vapaa-aikatoimen resurssit eivät kuitenkaan riitä kaikkeen yksin, mutta kolmannen sektorin järjestämää toimintaa ollaan valmiita tukemaan. Nuorisovaltuusto on selvitellyt nuorten toiveita, joiden tulee olla lähtökohtana toimintaa suunnitellessa.

Vapaa-aikasihteeri Ari Takala kertoi, että ennen koronaa nuorisotilat olivat avoinna kolmena iltana viikossa. Nyt tiloja ei ole voitu avata, koska ne ovat varsin pienet ja turvallisesti siellä voisi olla maksimissaan kymmenen ihmisitä. Ovet kuitenkin aukeavat taas tilanteen rauhoituttua.

Eija Rannanpää (Vas.) kertoi, että nuorisovaltuuston kanssa on suunniteltu nuorisokahvila -tyyppistä toimintaa Vimpeliin ja sen selvittely jatkuu.

Terhi Honkonen nosti keskusteluun Aapiskujan koulusta. Huolestunutta viestiä sisäilmasta on saatu joiltain käyttäjiltä ja valtuusto on päättänyt järjestettävästä käyttäjäkyselystä. Honkonen kyseli, missä kyselyn suhteen mennään?

Vastauksista selvisi, että tietosuojan vuoksi kyselyä ei voitaisi järjestää, vaan sisäilmatyöryhmä on päättänyt tehdä tiloissa tutkimukset.

Valtuuston puheenjohtaja Matti Latvala (Haloo Vimpeli) otti puheenvuoron todeten, että kyselyssä ei ole tarkoitus kysellä henkilö- tai terveystietoja.

Hän muistutti, että valtuusto on ylin päättävä elin. Valtuusto on päättänyt, että kokemuksia tiloista kysytään, niin asiassa ei pitäisi olla epäselvyyttä.

Harri Hänninen (Kesk.) kantoi huolta kunnan taloudesta, koska budjetti on saatava tasapainoon vuoteen 2023. Hän peräänkuulutti rakenteellisia muutoksia.

Kuka on vuoden valtuutettu?

Kunnanjohtaja Leijonanmieli toi valtuutettujen tiedoksi päätöksen, jonka perusteella tänä raskaana koronavuotena on Vimpelissä päätetty valita vuoden valtuutettu.

Valtuutetut pääsevät vaikuttamaan valintaan miettimällä, kuka on laittanut itseään likoon, tehnyt pyyteetöntä työtä Vimpelin eteen?

Vuoden valtuutetuksi valittu henkilö tullaan palkitsemaan Vimpelin itsenäisyyspäivän juhlassa Pro Vimpeli -mitalilla.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät