Järvi-Pohjanmaan tartuntaluku on nyt 63 (eilisestä +4)

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu yhteensä 63 positiivista koronatartuntaa 14.-26.11.2020 välisenä aikana. Luku kasvoi eilisestä neljällä uudella tartunnalla.

Tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa. Uudet tartunnat liittyvät Lehtimäen tartuntaryppääseen ja kyseiset henkilöt ovat jo olleet karanteenissa. Tartunnan saaneet on asetettu eristyksiin.

Tällä hetkellä karanteeniin asetettuja altistuneita Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on noin 370. Alueena Alajärvi on pandemian kiihtymisvaiheessa.

Uusien tartuntojen välttämiseksi pandemiajohtoryhmä on päättänyt seuraavista rajoituksista ja varotoimenpiteistä, jotka ovat voimassa Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella 6.12.2020 saakka:

– vahva suositus joukkueurheilun ja joukkueurheilun kilpailutoiminnan tauottamisesta

– vahva suositus, ettei yli 20 hengen kokoontumisia järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa

– vahva suositus, että yli 15-vuotiaat käyttävät maskia myös harrastustoiminnassa

– Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen sekä Lehtimäen, Lappajärven ja Vimpelin terveysasemien ovet ovat suljettuina, jolloin asiointi tapahtuu ajanvarauksella

– Lehtimäen ja Vimpelin terveysasemien laboratoriopalvelut ovat suljettuja 20.-29.11. välisenä aikana

– Järvi – Pohjanmaan kaikkiin tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköihin sekä intervalliosastolle annetaan erittäin vahva suositus, että niissä ei vierailla (pl. saattohoidossa olevat asukkaat)

– Akuuttiosastolle annetaan vahva suositus, että siellä ei vierailla (pl. saattohoidossa olevat asukkaat). Kaikista vierailusta sovitaan puhelimitse etukäteen (06 – 2412 7777 tai 06 – 2412 7771).

– Ikäihmisten päivätoiminta on tauolla koko Järvi-Pohjanmaan alueella

– Lappajärven ja Lehtimäen toimintakeskukset ovat suljettuja

– Työpaja Apaja ja Kipinä ovat suljettuja

Järvi-Pohjanmaan koronatilanteesta johtuen on sivistystoimen palveluiden osalta linjattu seuraavaa


Varhaiskasvatus

Kaikki Alajärven ja Vimpelin varhaiskasvatuksen yksiköt ovat avoinna pl. Koulumäen päiväkoti, joka on suljettu 6.12.2020 asti.

Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on keskeytetty toistaiseksi. Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan varhaiskasvatuksessa hyvitetään asiakasmaksut, mikäli huoltajat voivat järjestää lastensa hoidon itse.

Esi- ja perusopetus

Kaikki Alajärven ja Vimpelin esi- ja perusopetuksen 4.-9. vuosiluokkien oppilaat siirtyivät etäopetukseen 23.11.2020 alkaen 6.12.2020 asti.

Perusopetuslain 20a §:n mukaisessa lähiopetuksessa (esioppilaat, 1-3 luokkien oppilaat ja erityisen tuen päätöksellä olevat oppilaat) on 25.11.2020 ollut läsnä noin 65 % lain tarkoittamista oppilaista.

Lisätietoa koulujen järjestelyistä löytyy Wilma-tiedotteista ja koulujen omilta sivuilta. Etäopetuksen ruuan jakelua jatketaan ja tiedote uusista noutoajoista ja –paikoista jaetaan suoraan huoltajille ja opiskelijoille.

Kirjastot

Kirjastot ovat aloittaneet uloslainauksen 25.11.2020. Tarkemmat ohjeet löytyvät kaupungin ja kirjaston sivuilta. Kirjastojen muut tilat avataan ja kirjastoauto aloittaa toimintansa 7.12. alkaen.

Kasvomaskien jako kirjastoissa vähävaraisille henkilöille jatkuu edelleen. Ohjeet maskien jaosta löytyvät kaupungin, kuntien ja kirjaston sivuilta.

On ensiarvoisen tärkeää, että kuntalaiset huolehtivat kaikissa tilanteissa hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, turvaväleistä sekä muistavat käyttää kasvomaskeja. Lisäksi on tärkeä huomioida muut aiemmin annetut alueelliset suositukset ja rajoitukset. Muistutamme myös Koronavilkun käytöstä.