-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Välittäminen on koronavuoden merkityksellisin teko

VALLI ry:n Etsivän vanhustyön verkostokeskus kannustaa kaikkia kansalaisia välittämään ikäihmisistä!

Tänä vuonna välittämisen merkitys on korostunut koronaepidemian vuoksi. Useiden vanhojen ihmisten yksinäisyys ja avun tarve on lisääntynyt. Jokainen meistä voi auttaa, ja välittää voi monella eri tavalla joka päivä.

MAINOS

VALLIn aloitteesta vietetään Välittämisen päivää 27.11. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut kantaa välittämisen kulttuurin ja yhteisen vastuun kantamisen puolesta, ja hän toimii myös Välittämisen päivän suojelijana.

Kutsumme kaikki kansalaiset osallistumaan Välittämisen päivään ja tekemään koronarajoitukset huomioiden pieniäkin välittämisen tekoja.

Keinojen puute ei ole esteenä välittämiselle: aina voi soittaa, lähettää viestin, viedä ovelle kukkia tai käydä vaikka kaupassa iäkkään puolesta. Jokainen löytää itselleen sopivimman tavan osoittaa välittämistään toiselle.

Muistutamme myös siitä, että jokainen voi tehdä huoli-ilmoituksen jos on huolissaan iäkkään ihmisen kotona selviytymisestä. Huoli-ilmoituksen voi tehdä ottamalla yhteyttä oman kuntansa neuvontaan tai katsoa lisätietoa kunnan nettisivuilta.

Välittämisen päivän tekoja ja tapahtumia voi seurata somekanavilla mm. seuraavilla tunnisteilla:

#välittämisenaika #minävälitän #huoliilmoitus

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät