Jouni ja Pirkko Mäkipelto avaavat huhtikuussa ovet Ravintola Valkealammelle. Paljon toivotut ravintolapalvelut palaavat näin Valkealammelle ja asiakkaille tarjoutuu mahdollisuus syödä Pirkon kuuluisia pizzoja myös jatkossa!

Pirkon kuulut pizzat maistuvat ensi kesänä Valkealammella

Valkealammen vapaa-ajankeskus Lehtimäellä on paikka, josta monella on hyviä muistoja vuosikymmenten ajalta. Kirkasvetisessä lammessa on uitu, metsissä patikoitu ja pyöräilty sekä talviaikaan laduilla on vuodatettu paljon hikipisaroita.

Alue on luonnonkaunis ja aina kun kaksi ihmistä alueella tapaa, keskustelussa nousee esiin toive, että kunpa alueelle saataisiin enemmän toimintaa, ravintola nyt ainakin.

Tulevana kesänä 2021 tämä haave toteutuu, sillä Valkealammelle saadaan viimein elämää! Ravintola avataan huhtikuun loppupuolella ja mikä parasta, siellä tulee olemaan tarjolla Pirkko Mäkipellon aikaisemmin Suninsalmen kahvilasta tutuksi tulleita pizzoja!

Kaksi kärpästä lyödäänkin näin yhdellä iskulla, sillä kun Pirkko ja Jouni Mäkipelto saivat syksyllä kuulla, ettei heidän vuokrasopimuksensa Kahvila Suninsalmesta enää jatkuisi, oli monilla vakituisilla asiakkailla suuri harmi siitä, etteivät he enää pääsisi poikkeamaan Pirkon pizzoille.

Mäkipellot eivät kuitenkaan asiaa pitkäksi aikaa jääneet harmitteleman, vaan katse käännettiin Valkealammelle. Sen päärakennuksessa on viihtyisä ravintolatila ja kunhan lammen suuntaan saadaan kesäksi vielä kiva terassi, niin ei voi paikan maisemienkaan väittää huonontuneen entisestä.

Mäkipellot ovat vuokranneet ravintolan siihen liittyvine savusaunoineen ja karavaanarialueineen Alajärven kaupungilta. Ravintolatoimintaa ei talossa ole ollut aikakausiin, joten keväällä se aloitetaan tyhjästä.

Mäkipelloilla on kuitenkin kahdeksan vuoden kokemus ravintolan pyörittämisestä ja paljon vakituisia asiakkaita, joten nyt vain toivotaan, että kaikki, jotka ovat joskus toivoneet että Valkealammella olisi jälleen jotain, myös käyttäisivät palveluja sitten, kun se on mahdollista.

Ravintola Valkealammelle tullaan siirtämään sama konsepti, jolla toimintaa on pyöritetty Suninsalmella viime vuodet. Toiminnan rungon muodostavat pizzat ja grillituotteet. Ravintolaan tulee anniskeluoikeudet ja toki myös kahvia on tarjolla.

Uutta tulee olemaan mahdollisuus vuokrata savusaunaa ja karavaanaripaikkoja. Vuokranantajan mukaan sähköpaikkoja alueella on noin 30, joiden vuokraus tulee niin ikään ravintolan toiminnaksi.

Tilat kuntoon ja auki ennen Vappua

Talven aikana ravintolan tiloja saneerataan ja sisustetaan, mutta tavoite on, että ovet ovat avoinna jo ennen Vappua.

Ravintolaan tulee nähtäville Jounin ottamia luontokuvia Valkealammen alueelta.

Talven aikana etsitään myös työntekijöitä, sillä kesällä ravintola tullee työllistämään jälleen 4-5 henkilöä yrittäjän lisäksi. Jos ravintolatyö kiinnostaa niin kannattaakin olla ajoissa yhteydessä.

Etusijalla ovat 18-vuotta täyttäneet, joiden on mahdollista saada anniskelulupa, mutta myös nuoremmilla on mahdollisuus saada Ravintola Valkealammelta kesätyötä.


Tuula Jokiaho