0.9 C
Alajärvi
maanantai 06.5.2024
MAINOS

Hoitotarvikejakelu keskeytyksissä Lehtimäen terveysasemalla

Lehtimäen terveysasemalla ei ole tämän viikon aikana sairaanhoitajaa ja erikseen määritetyn tarpeen perusteella tapahtuvaa hoitotarvikejakelua ei ole ehditty nopeasti muuttuvissa tilanteissa järjestää.

– Hoitotarvikejakelua Lehtimäellä joudumme muutenkin suunnittelemaan uusiksi, jotta saamme sen koronaepidemian kannalta turvalliseksi, mutta kuitenkin niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin joustavaksi ja käteväksi, kertoo vs. peruspalvelujohtaja Jaakko Anttila.

MAINOS

Hoitotarvikkeiden saamiseksi täytyy nyt olla yhteydessä lääkärin- ja hoitajan vastaanottojen ajanvarausnumeroon 06 2412 7700 ja sopia hoitotarvikkeiden hausta Alajärven terveyskeskuksesta.

– Ensi viikolla Lehtimäellä alkaa lisäksi joulun ajalle suunniteltu sulku ja pyrimme palauttamaan toiminnan kohti normaalia tasoa tammikuun alkupuoliskolla.

Anttila muistuttaa, että Lehtimäellä kuten muissakin toimipisteissä asiointi tapahtuu tällä hetkellä ajanvarauksella ja joka päivä ei esimerkiksi sairaanhoitajapalveluita ole Lehtimäellä saatavilla.

– Koronatilanteesta johtuen siellä on jouduttu siirtämään henkilöitä nopeasti muihin tehtäviin ja tämän vuoksi mm. sairaanhoitopalvelut on annettu nyt pelkästään Alajärvellä.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät