-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Suomalainen joululeipä kuuluu perinteisiin

Suomalaisiin jouluruokaperinteisiin on aina kuulunut leipä. Se on perintöä kekrijuhlista, jota vietettiin satokauden päätöksenä.

Aito oikea joululimppu voi olla hyvin erilainen eri puolella Suomea. Se voi olla tummaa tai vaalea, mietoa tai makean mausteista.

Joululeivän historiaa

MAINOS

Leipään on aina suhtauduttu kulttuurissamme hartaudella ja kunnioituksella. Jouluna leipä asetettiin pöydän keskelle kunniapaikalle, missä se sai olla koskemattomana koko joulun.

Joissain pitäjissä eri kokoisista ja muotoisista leivistä tehtiin pöydälle suuri keko ja päälle saatettiin sytyttää vielä kynttilä. Joululeivän seremoniallisesta roolista kertoo myös sen perinteinen koristeleminen isolla ristillä.

Risti painettiin leivän päälle tavallisesti isoilla aitan avaimilla, toisinaan koristelu tehtiin veitsellä.

Joululeivän leipomiseen liittyi uskomuksia. Kun leipä otettiin uunista, tilalle saatettiin viskata halko, koska tyhjä uuni olisi voinut tuoda köyhyyden taloon. Samoin pirtin somistamisessa jouluoljilla ja himmeleillä oli yhteys viljapeltoon.

Himmeleitä valmistettiin erityisesti ruissadon turvaamiseksi. Lisäksi heittämällä olkia kattoon yritettiin saada tietoa tulevan vuoden sadosta.

Varikoislimppu on tärkein joululeivistä. Se tehtiin makeaksi maltailla, saatettiin lisätä rukiin lisäksi ohraa ja sen kuului olla vahvan makuista. Makeutta lisättiin usein siirapilla tai sokerilla ja maustettiin fenkolilla ja pomeranssilla. Sitä voisi kutsua nykyisen setsuurin esi-isäksi.

Oikea aito joululimppu – onko sellaista?

Aito oikea joululimppu voi olla hyvin erilainen eri puolella Suomea. Joululimppu voi olla tummaa tai vaalea, mietoa tai makean mausteista. ”Oikean, aidon joululimpun” maku saattaa vaihtua jopa sadan kilometrin matkalla.

Länsirannikolla maistuu vaalea, makea joululimppu. Hämeessä taas hyvin mausteinen, makea limppu. Kainuussa leipään ei mielellään leivota mausteita.

Etelä-Karjalassa ei juuri makeita leipiä syödä, heidän joulupöydässänsä saattaa olla karjalaista rieskaa, piirakoita ja ruislimppua – maakunnan omia juhlaleipiä. Klassinen saaristolaisleipä on yksi jouluisista leivistä. Se leivotaan usein leipävuokaan ja makeutetaan runsaalla siirapilla.

Maamme monipuolisen leipätarjonnan juuret ovat syvällä maamme asutushistoriassa. Itäisessä Suomessa asunnot lämpesivät leivinuunilla ja tuoretta leipää leivottiin joka viikko.

Samalla vaikutteita, mm. leivän hapattaminen, saatiin itänaapurista. Lännessä leivottiin vain muutaman kerran vuodessa ja siellä kehittyikin taito tehdä maistuvaa, kuivattua ruisleipää. Länsi-Suomen leipäkulttuuriin tuli vaikutteita Ruotsista.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät