Soiniin esitetään perustettavaksi uutta laaja-alaista erityisopettajan virkaa, joka sisältää opetusta varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksessa.

Soiniin kaavaillaan laaja-alaisen erityisopettajan virkaa

Soinin kunnanhallitus päätti maanantai-illan kokouksessaan esittää valtuustolle, että valtuusto perustaa uuden laaja-alaisen erityisopettajan viran, joka sisältää opetusta varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksessa. Virka on vakinainen ja se täytetään 1.8. alkaen toistaiseksi.

Lisäksi Ähtärin kaupungin kanssa on neuvoteltu yhteisen koulukuraattorin palkkaamista. Neuvotteluun liittyvät määräraha-asiat on keskusteltu valmiiksi talousarviokäsittelyn yhteydessä ja hyväksytty Soinin osalta kunnanvaltuustossa joulukuussa.

Yhteinen koulukuraattori työskentelee Soinissa kolme päivää viikossa ja Ähtärissä kaksi. Koulukuraattori on Soinin kunnan palveluksessa. Kunnanhallitus hyväksyi sopimuksen ajalle 1.2.-31.12.2021.

Rivitaloja myydään

Soinin Vuokratalot Oy:n rivitalokohteiden myynnistä kunnanhallitus piti parhaana vaihtoehtona, että Kaunishalmeen, Laasalankartanon ja Koivulahden kohteet myydään tarjouksen jättäjille.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Soinin kunta omistajana vastaa jäljelle jäävästä tappiosta, maksimissaan 251400 euroa.

Purkuvaihtoehdossa tappio olisi parhaassa vaihtoehdossa noin 100000 euroa pienempi, mutta purkukustannuksia jäisi maksettavaksi. Nyt kohteet jäävät kylille tuomaan elinvoimaa. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että Kukkoparven rivitalojen myyntiaikaa jatketaan.

Pilottikunnaksi Landemia -hankkeeseen

Kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi ja Tarja Vuorinen ovat yhdessä Eteläpohjalaiset Kylät ry:n kanssa valmistelleet Landemia -hankehakemuksen.

Hankehakijana on Etelä-Pohjalaiset kylät ry ja hankkeen pilottikuntina toimivat Evijärvi, Isojoki, Karijoki, Ilmajoki ja Soini.

Hankkeen kustannusarvio on 300000 euroa ja kuntarahaosuuksia ei tarvita. Hankkeen tavoitteena on edistää alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta, saada alueelle uusia pysyviä asukkaita sekä tukea ja mahdollistaa monipaikkaista asumista ja paikkariippumatonta työskentelyä.

Kunnanhallitus hyväksyi osallistumisen hankkeeseen pilottikuntana ja nimesi ohjausryhmään Johanna Rannanjärven.