Etelä-Pohjanmaalla ei ole toistaiseksi todettu muuntunutta koronavirusta

Muuntunutta koronavirusta ei ole toistaiseksi todettu Etelä-Pohjanmaalla otetuista koronanäytteistä.

Viikoittain lähetetään THL:n laboratorioon viisi koronapositiivista näytettä tarkempaan analyysiin muuntoviruksen löytämiseksi.

– Koska muuntunut koronavirus leviää helpommin, on meidän oltava entistä varovaisempia ja pidettävä yli kahden metrin turvaväli muihin. Lähikontaktit tulisi rajata vain välttämättömimpiin.

– On myös tärkeää, että vähäisimmistäkin koronaviruksen sopivista oireista hakeudutaan edelleen koronatestiin, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

Kasvomaskia tulisi käyttää julkisissa tiloissa, vaikka yli kahden metrin turvavälin pitäminen onnistuisikin. Edelleen on tärkeää muistaa myös muut koronavirustartunnalta suojautumisen keinot: käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen ja Koronavilkun lataaminen puhelimeen.