-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella 15 henkilöä eristyksissä tai karanteenissa

Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueella ei ole 3.2. jälkeen todettu uusia koronavirustartuntoja.

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 136 koronatartuntaa. 3.-9.2. koronanäytteitä otettiin 98 kappaletta.

MAINOS

Viime viikon alkupuolella maakunnan ulkopuolella asuva henkilö oli osallistunut Vimpelissä pidettyihin koripalloharjoituksiin.

Hän meni testeihin kun sai itse karanteenimääräyksen Vaasassa tapahtuneesta altistuksesta. Tällöin treeneistä oli neljä vuorokautta ja tästä kahden vuorokauden kuluttua tuli positiivinen vastaus.

Kaikki harjoituksiin osallistuneet henkilöt on kuitenkin asetettu karanteeniin, koska kyseinen henkilö oli kertonut oireidensa mahdollisesti alkaneen jo tiistaina ohimenneenä kurkkukipuna.

Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on yhteensä 15 henkilöä eristyksissä tai karanteenissa.

Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on hyvä. Etenkin ihmisten liikkuminen maakunnan ulkopuolelle muodostaa merkittävän riskin koronatilanteen heikkenemiselle alueellamme.

Liikkumista maakunnan ulkopuolelle on syytä harkita tarkoin. Mikäli se on välttämätöntä, pandemiajohtoryhmä kehottaa ihmisiä noudattamaan erityistä varovaisuutta ja huolehtimaan turvaetäisyyksistä, kasvomaskien käytöstä ja hyvästä käsihygieniasta.

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella rokottaminen etenee hieman suunniteltua nopeammin, koska uuden kansallisen ohjeistuksen mukaisesti rokotteen tehosteannos voidaan antaa 12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokoteannoksesta.

Järvi-Pohjanmaan perusturvan henkilökunnasta noin 120 henkilöä on saanut rokotteen ja alueemme asumispalveluyksiköiden asukkaista on rokotettu yhteensä noin 180 henkilöä.

Osa henkilökunnasta ja asumispalveluyksiköiden asukkaista ehti saamaan tehosteannoksen ennen uutta kansallista ohjeistusta. Ensi viikolla loput Järvi-Pohjanmaan alueen asumispalveluyksiköiden asukkaat tulevat saamaan ensimmäisen koronarokotteen, ja alueellamme käynnistyy myös yli 80-vuotiaiden rokotukset.

Päivitetty klo 15.57 Täsmennyksellä koripallokoukkueen harjoituksissa tapahtuneesta altistuksesta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät