Alajärveläislähtöinen Eeva-Mari Kallio (o.s. Joensuu) toimii opinto-ohjaajana Rasekon ammattiopistossa Raisiossa. Hän on kirjoittanut oppikirjan Omalle uralle ns. nivelvaiheen koulutukseen. Kuva: Juha Kallio.

Eeva-Mari Kalliolta oppikirja ”Omalle uralle” nivelvaiheen koulutukseen

Alajärveläislähtöinen Eeva-Mari Kallio on kirjoittanut oppikirjan ”Omalle uralle” ns. nivelvaihekoulutukseen, johon ei aiemmin ole ollut laajasti tutkinnonperusteita kattavaa oppikirjaa lainkaan.

Kirja soveltuu käytettäväksi muun muassa tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa, erilaisissa uravalmennuksissa sekä soveltuvin osin ammatillisen toisen asteen urasuunnittelussa. Ryhmäopiskelun lisäksi kirja soveltuu myös itseopiskeluun.

Eeva-Mari Kallio on Aimo ja Liisa Joensuun tytär Luoma-aholta. – Lähdin maailmalle naimisiinmenon jälkeen 1999 ja sieltä yliopistoon Savonlinnaan, josta miehen työn perässä Turkuun, missä tein tutkintoni yliopistossa valmiiksi, Eeva-Mari kertoo.

Hän valmistui luokan- ja terveystiedon aineopettajaksi Turun yliopistosta 2006. – Opoksi opiskelin JAMK:ssa 2015. Olen valmistumisen jälkeen ollut luokanopettajana, mutta vuodesta 2008 alkaen pääsääntöisesti Ammattistartin ja Valman opettajana sekä ohjaajana. Vuodesta 2015 hän on toiminut opinto-ohjaajana Rasekon ammattiopistossa Raisiossa.

Vapaa-aikanaan Eeva-Mari lukee sekä harrastaa liikuntaa ja laulaa Aboa Gospel -kuorossa. Ja tärkein asia on tietenkin perhe!

Kirja tarpeeseen

Eeva-Mari on itse aina rakastanut kirjoja ja kirjoittamista. – Äiti luki minulle tuhansittain kirjoja ja murkkuna saattoi parhaana päivänä olla saldona kolme romaania. Gradunikin syntyi lastenkirjoista ja niiden opettajakuvista.

– Nykyään jos haluan rentoutua, menen kirjakauppaan ja kirjastot ovat suurin paheeni. Olen siis paperi-ihminen viimeiseen asti.

Omalle uralle kirja syntyi kuitenkin nimenomaan selvään tarpeeseen. Nivelvaihekoulutukseen ei ole tähän mennessä ollut lainkaan laajasti tutkinnonperusteita kattavaa oppikirjaa.

– Jokainen opettaja on ollut siinä tilanteessa, että kaikki materiaali on täytynyt haalia tai tehdä itse. Idea kirjasta kyti pienenä kipinänä monta vuotta ja lopulta asiat järjestyivät niin, että pääsin neuvottelemaan asiasta Sanoma Pron kanssa, joka kirjan myös julkaisi.

– Myönnän, että kun lähdin tähän, en tiennyt, mitä lupasin. Prosessi oli pitkä ja ilman ammattitaitoisia kustannustoimittajia ihan mahdoton. Urakka jakautui onneksi sen verran pitkälle ajan jaksolle, että lopulta se valmistui hiukan huomaamatta.

– Ja nautin joka hetkestä, Eeva-Mari sanoo ja toivoo, että tämä ei jää tähän!

Omalle uralle on ensimmäinen nivelvaiheen koulutukseen tehty oppikirja. Sitä voi käyttää hyvin laajasti myös osana muita koulutuksia, valmennuksia tai itseopiskelua.

Kirjan luvut 1-9 keskittyvät seuraavan ura-askeleen hahmottamiseen ja 10-12 laajemmin elämäntaitoihin, hyvinvointiin ja yhteiskunnallisiin asioihin.

– Olen tehnyt kirjan erityisesti opettajille ”kättä pidemmäksi”, mutta ennen kaikkea se on tehty jokaiselle, joka kirjaan tarttuu. Toivon, että kirjan avulla raottuisi jokin ”ikkuna”, josta voisi katsella omaa elämäänsä laajemmin ja nähdä paljon uusia maisemia!

Oma kiinnostuksen kohde esille

Eeva-Mari on nähnyt työssään tilanteita, jossa nuori lähtee opiskelemaan jotain alaa kaverin mukana. Tai hän on mennyt lukioon kun kaveritkin menee, ja sitten huomataan, että ei se ollutkaan oma juttu.

– Jokaiselle omaa tulevaisuuttaan miettivälle nuorelle haluaisin näin yhteishakujen alla sanoa, että kannattaa rohkeasti ajatella itse.

– Kaverit on maailman ihanin asia, mutta jokainen meistä on niin hieno tyyppi, että pärjää varmasti alkuun oudommassakin porukassa, vaikka se oma paras kamu ei olisikaan vieressä.

– Joskus sitä omaa mielenkiintoista vaihtoehtoa ei tahdo millään löytyä. Silloin esim. nivelvaihekoulutus Valma (tuleva Tuva) on erittäin hyvä vaihtoehto, Eeva-Mari muistuttaa!

Tuula Jokiaho