-7.7 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Se onnistui sittenkin!

– Ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin, tuumaa soinilainen Risto Vierunketo, 38, istuessaan sohvallamme tyytyväisenä uuteen elämäntapaansa.

Puolitoista vuotta sitten Risto päätti aloittaa ketogeenisen, vähähiilihydraattisen ruokavalion ja laihtui seitsemässä kuukaudessa huikeat 40 kiloa. Sysäyksen uuteen ruokavalioon ja päätökseen laihduttaa teki kaverin onnistunut esimerkki.

MAINOS

Aiemmin Risto oli yrittänyt laihduttaa monta kertaa ruoka-annoksia pienentämällä ja liikuntaa lisäämällä, mutta kilot palasivat aina takaisin, jopa korkojen kera. Nyt on uusi elämäntapa hallinnassa ja saavutettu paino on pysynyt samoissa lukemissa jo vuoden verran.

Vierunketo on perheenisä ja ammatiltaan rekkakuski, mikä vie häntä ympäri Suomea. Painoa kertyi pikkuhiljaa niin, että sitä oli vielä puolitoista vuotta sitten 119 kiloa. Tilannetta pahensi kymmenen vuotta sitten todettu nivelpsoriaasi, joka vaatii vahvaa lääkitystä ja aiheuttaa osaltaan kipuja liikkumisessa.

Ohjeet ruokavalion muutokseen Risto sai netistä ja omaa kehoa kuuntelemalla. Tärkeää on toki myös keskustella lääkärin kanssa, varsinkin jos on sairauksia ja lääkityksiä.

Ketogeenisessä ruokavaliossa ihmisen elimistö oppii käyttämään energian lähteenä rasvaa hiilihydraattien sijaan. Ruokavaliosta puuttuvat viljat ja sokeri lähes kokonaan.

Sen sijaan hyvät rasvat, liha, kana, rasvainen kala, vihreät kasvikset, kananmuna ja juusto kuuluvat valikoimaan. Yleensäkin puhdas, ei-teollisesti valmistettu ruoka, selvittää Risto.

– Kun kroppa käyttää rasvaa hyväkseen, pysyy verensokeri tasaisempana ja nälkäkin pitempään loitolla. Juomana on lähinnä vesi, joskin juon myös paljon kahvia. Myös proteiinin, kuitujen, vitamiinien ja kivennäisaineiden riittävä saanti on tärkeää.

Risto kertoo myös ns. pätkäpaaston merkityksestä, jossa elimistöllä on tilaisuus laskea insuliinitaso normaaliksi vuorokauden aikana. Se tarkoittaa, että ollaan syömättä 15-16 tuntia vuorokaudessa eli ruokailut hoidetaan noin kahdeksan tunnin sisällä. Pätkäpaaston noudattaminen sopii minkä tahansa ruokavalion kanssa.

– Muuten ruokailuni ajoitus ei ole kovin tarkkaa enkä muutenkaan noudata ohjeita orjallisesti, kunhan ei lipsumisesta tule tapa, selvittää Risto kokemuksen rintaäänellä.

Elämänmuutos on tuonut Ristolle paljon hyvää.

– Nyt liikkuminen on helpompaa, lähinnä pidän pyöräilystä maastossa eli liikunta on tullut myös elämääni. Itsetuntoni on parantunut ja vointini on muutenkin parempi.

– Väsymys ja kivutkin ovat lähes kadonneet. Ylipainon kanssa oli kaikki haastavampaa ja rasittavampaa. Hermostuinkin pikku asioista paljon herkemmin kuin nykyään.

Risto haluaa rohkaista kaikkia ylipainon kanssa kamppailevia tekemään terveellisiä muutoksia arkirutiineihin, kuuntelemalla samalla omaa elimistöä. Itsekuria tarvitaan mutta se kannattaa.

Ketogeeninen ruokavalio ei ehkä sovi kaikille mutta terveellisiä ja pysyviä muutoksia voi jokainen tehdä. Kun niistä sitten tulee uusi normaali, painonhallinta onnistuu.

Leila Peura

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät