1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Nyrkki ei näe etäopetukseen siirtymistä perustelluksi

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki kokoontui tänään 3.3. ylimääräiseen kokoukseen, jossa olivat mukana kuntien ja kaupunkien johtajat, sote-johtajat ja sivistystoimenjohtajat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelta.

Kokouksessa keskusteltiin yläkoulujen etäopetukseen siirtymisestä.

MAINOS

Aluehallintoviraston päätöstä koulujen etäopetuksesta ei ollut kokouksen käytettävissä, mutta Nyrkin ja kuntien yhteinen näkemys oli jatkaa yläkoulujen lähiopetusta hiihtolomien jälkeen sairaanhoitopiirin epidemiologisen tilanteeseen perustuen.

Sairaanhoitopiiri on ollut koronapandemian kiihtymisvaiheessa 27.11. lähtien. Kouluissa saatujen tartuntojen osuus on ollut vähäinen, eikä alkuvuoden aikana ole myöskään tullut esille kouluihin liittyviä joukkoaltistumisia.

Etäopetukseen siirtymiselle ei nähty perusteita myöskään toisen asteen koulutuksen osalta ja myös lukiot voivat jatkaa opetusta normaalisti.

Ylioppilastutkinnon kokeisiin osallistuvia kokelaita suositellaan välttämään sosiaalisia kontakteja eli asettumaan omaehtoiseen karanteeniin 14 vuorokauden ajaksi ennen tutkinnon alkua.

Aluehallintovirasto arvioi etäopetuksen siirtymistä parhaillaan. Kunnat voivat siirtyä etäopetukseen tarvittaessa nopeasti.

Kokouksessa keskusteltiin myös Nyrkin antamasta suosituksesta koskien yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan tauottamista maaliskuun loppuun asti.

Kokouksessa korostettiin kuntien itsenäistä päätösvaltaa ja ratkaisua asiassa

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät