-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Muutoksia verenluovutussoveltuvuudessa – Perhossa luovutetaan verta huomenna torstaina

Toukokuusta alkaen verenluovutus on mahdollista entistä useammalle, kun Veripalvelu muuttaa verenluovutuksen valintakriteereitään. Allergisten reaktioiden, syöpien ja seksiriskikäyttäytymisen aiheuttamat luovutusesteet muuttuvat 3.5.

Vakava allerginen reaktio tai anafylaksia aiheuttaa jatkossa kahden viikon luovutusesteen hoidon päättymisestä. Aiemmin anafylaksia eli äkillinen ja vakava allerginen yleisreaktio on aiheuttanut pysyvän luovutusesteen.

MAINOS

Kaikki sairastetut syövät eivät enää aiheuta verenluovutusestettä. Verta voi luovuttaa, jos on toipunut ja seuranta on päättynyt paikallisesta syövästä, joka ei ole ollut levinnyt toteamisvaiheessa ja jonka hoito on toteutettu paikallisesti leikkaamalla, paikallisella sädehoidolla tai esimerkiksi lääkehuuhtelulla.

Tällaisia syöpiä ovat esimerkiksi monet eturauhassyövät, suoliston syövät ja ihon syövät sekä paikallinen kohdunkaulan syöpä.

Paikallisesta syövästä toipumiseen ja seurannan loppumiseen voi kulua tyypillisesti esimerkiksi viisi vuotta. Basaliooman kohdalla seurantaa ei ole välttämättä lainkaan, ja sen kohdalla varoaika lyheneekin minimissään yhden kuukauden mittaiseksi.

– Syöpiin liittyvien varoaikojen lyhentämisessä on tehty paljon yhteistyötä kansainvälisten asiantuntijaverkostojen kanssa. On hienoa todeta, että tutkimustietoon perustuvan näytön pohjalta on nyt mahdollista lieventää pahanlaatuisiin kasvaimiin liittyviä verenluovuttajien valintakriteerejä, Veripalvelun vastaava lääkäri Johanna Castrén toteaa.

Miesten välisestä seksistä sekä seksin ostamisesta tai myymisestä seuraava verenluovutuseste lyhenee neljään kuukauteen aiemman 12 kuukauden sijasta. Muutos perustuu lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean uudistuneeseen määräykseen veripalvelutoiminnasta.

– Muutos ei riskiarviointimme mukaan vaikuta verivalmisteiden turvallisuuteen. Siksi varoaikaa voidaan turvallisesti lyhentää. Pidämme Veripalvelussa muutosta yhtenä askeleena kohti tilannetta, jossa seksiriskikäyttäytymiseen liittyvät varoajat asettuvat näyttöön perustuen mahdollisimman oikealle tasolle, sanoo Castrén.

Torstaina 6.5. kello 14-17.30 verta voi luovuttaa Perhon seurakuntatalolla, Sahintie 3.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät