0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Autoliikkeessä ja puutarhamyymälässä sesonki vauhdissa

Lisääntynyt valo ja kevään eteneminen saavat ihmiset heräämään ja liikkeelle monella eri tavalla.

Vaikka autoliikkeellä ja puutarhamyymälällä ei näennäisesti olekaan paljon yhteistä, eletään molemmissa parhainta sesonkia.

MAINOS

Kotipuutarhurit ovat viime käyttäneet haravaa ahkerasti. Kasvuston kuntoa kartoitetaan ja tarkkaillaan, mitkä taimet ovat selviytyneet taimille suotuisasta runsaslumisesta talvesta.

Samalla odotetaan kuumeisesti, että kasvu lähtee käyntiin.

– Kalkitukset ja lannoitukset on aloitettu, tietää puutarhavastaava Ann-Lis Kivipelto Alajärven Hankkijalta.

Puutarhaharrastus kasvanut

Puutarha-alalla on eletty noususuhdannetta sekä Suomessa että globaalisti ja kysyntä on kasvanut valtavasti. Ann-Lis Kivipelto toteaa koronan saaneen aikaan mielen muutosta.

– On tehty paluu juurille. Se saattaa tuoda ihmisille turvaa, tuttuuden tunnetta ja siihen voi liittyä hyviä muistoja. Puutarhakasvien ja -tarvikkeiden kysyntä on noussut huomattavasti. Media ja sosiaalinen media ja esimerkiksi puutarha-aiheiset televisio-ohjelmat vaikuttavat tähän alaan voimakkaasti.

Kivipelto kertoo, että viime vuonna kaikki syötävä ja satoa tuottava kasvusto vietiin puutarhamyymälöiden käsistä – esimerkiksi perunat, mansikat, mustikat ja marjapensaat. Hän uskoo, että trendi saattaa jatkua.

Mutta se, että onko tällä kasvukaudella jokin tietty hittituote, on vielä vähän arvoitus. Toukokuun toista viikonloppua kohti edetessä äitien muistamiseen sopivien kukkien kysyntä on huipussaan eikä tämä vuosi tee poikkeusta.

Äitienpäivä kuuluu puutarhamyymälöiden kevätsesongin huippuhetkiin. Äitiä tai isoäitiä voi muistaa värikkäällä kukkakimpulla tai -asetelmalla, kuten esimerkiksi tulilatvakulholla.

Eniten Ann-Lis Kivipellolta kysytään yleistä neuvoa kaikista eniten.

– Ihmiset haluavat löytää kompakteja ratkaisuja ja kysyvät neuvoja lannoitukseen ja perushoitotoimenpiteisiin. Jonkin verran halutaan täsmätietoa ja syvällistä opastusta jonkin tietyn kasvin hoito-olosuhteisiin. Vähän erikoisempien kasvien hankintaa on harkittu pitkään ja ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä kasvi vaatii, mihin se pitää istuttaa ja miten kasvia pitää hoitaa.

Kivipellolla itsellään on iso puutarha, jossa kasvaa puita ja pensaita ja hänellä on myös muutama pieni kukkapenkki.

– Minua leimaa kokeilunhalu ja toisaalta innostuksen hulluus, joka on mielestäni palkitsevin asia puutarhanhoidossa. Puutarhanhoitoa ei saa ottaa liian vakavasti, vaan pitää olla lievä heittäytymiskyky.

Monenlaisia tarpeita

Kevään korvalla moni kärsii autokuumeesta. Alajärveläisen Kosican Oy:n yrittäjä Teemu Maunuksela kertoo autokaupan sesongin alkavan huhtikuussa.

– Kesä on vilkkainta aikaa automyynnissä ja sesonkia mennään syksyyn. Ihmiset alkavat todennäköisesti miettiä autonvaihtoa, kun valon määrä lisääntyy.

Autonhankinnan takana on monenlaisia tarpeita. Alueellamme on pitkät välimatkat ja siirtymiin tarvitaan autoa.

– Toiset katsovat itselleen autoa tarpeen mukaan ja toiset tietyn merkin mukaan. Merkkejä ja malleja myydään laidasta laitaan. Yleistäen voi sanoa, että nuoret katsovat ensin auton ulkonäköä ja merkkiä.

Muutama vuosikymmen sitten ostettiin kesäautoja, jotka hankittiin yhtä kesää silmällä pitäen. Enää ei kesäautoista puhuta. Avoautoja tosin kysytään ja niistä myös tehdään kauppaa.

– Autokanta muutenkin huomattavasti muutamassa vuodessa parantunut. Suomessa on kohtuuvanha autokanta, mutta autojen kunto on huomattavasti parantunut viime vuosina Suomessa. Nuorille myydään autoja, jotka ovat sellaisessa hintaluokassa, että nuorillakin on vara ostaa.

Teemu Maunuksela toimii yhdessä puolisonsa Marian kanssa syyskuussa 2018 perustetun Kosican Oy yrittäjinä. Heidän lisäkseen yritys työskentelee Jussi Latvala.

Autoja aikaisemmin harrastuspohjalta myynyt Maunuksela kertoo, että hänen veljellään on autoliike Tampereella, jossa toinen veli toimii myyjänä. Suvun edellisten polvien edustajat eivät ole toimineet autokaupan alalla.

– On ollut pieni haave, että jossain vaiheessa yrittäjäksi ja oman itsensä herraksi.

Teemu Maunuksela kertoo, että monen muun autoliikkeen tapaan Kosican tekee paljon kotitoimituksia.

– Puhelimitse sovitaan kauppa ja videopuhelun kautta käydään autot läpi ja kuski ajaa auton asiakkaan pihaan. Kotitoimitukset ovat lisääntyneet korona-aikaan. Autokaupassa tehdään pääosin somemarkkinointia ja myyntikanavat ovat netissä, mutta olemme myös osallistuneet lehtien markkinointitempauksiin.

– On hyvä, että järjestetään markkinointitempauksia, joilla paikallisia yrityksiä tuodaan yhdessä esille ja saadaan myös piristystä paikkakunnan yrityksille.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät