-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Johanna Kareen Erottamattomat esittelee aidon ihmisen


Näyttelyssä on esillä kortteja, joissa on veljesten muistiin kirjoittamia ajatuksia.

Villa Väinölässä Alajärvellä avattiin maanantaina pysähdyttävä valokuvanäyttely, jonka kuvaaja, valokuvataiteilija Johanna Kare toivoo aiheuttavan jopa pieniä omantunnon pistoksia paikallisille katsojille.

Erottamattomat -näyttelyn tähtinä ovat kaksosveljekset, jotka alueellamme tunnetaan laajalti Morttina ja Verttinä. Miehet, jotka ovat aina yhdessä, erottamattomat.

MAINOS

Suomen Kameraseurojen liitto on valinnut Johanna Kareen vuoden kuvaajaksi 2021 veljeksistä kertovalla kuvasarjallaan, josta hän sai myös kunniamaininnan. Titteleiden ja menestyksen takana on kuitenkin vähemmän hohdokkuutta: pelkkä aito ja yksinkertainen ihminen.

Johanna kuvaa ihmistä hyvin rehellisesti, mutta ehdottomasti arvostaen. Tuo arvostus kuvattavia kohtaan huokuu hänen Villa Väinölässä avautuneessa näyttelyssään ja saa katsojan kysymään, mitä olen itse jättänyt huomaamatta? Olenko antanut itse samanlaisen rehellisen arvostuksen toiselle ihmiselle, olipa hän erilainen tai samanlainen kuin minä itse?

– Toivon tämän näyttelyn herättävän sympatiaa, arvon antamista jokaiselle ihmiselle sellaisena kuin hän on, Johanna sanoo. – On olemassa erilaisia tapoja elää ja toimia, sen takia ei toista pidä tuomita.

– Toivon että kaikkia kohdellaan samanarvoisina, annetaan hyväksyntää ja hyväksytään.

Veljesten kohdalla Johanna ei usko, että aina olisi näin ollut. He eivät ole aina saaneet kohdata tasavertaista kohtelua muilta, joten pieni omantunnon kolkutuskaan katsojille ei olisi taiteilijan mukaan pahitteeksi. Ja sitä kolkuttelua on kuulunut jo ennen näyttelyn avaamista – Johanna on saanut valtavan määrän positiivista palautetta aiheestaan.

– Tämä oli oikea aika näille töille. Läheisyys, yhdessäolon merkitys on viimeisen vuoden aikana saanut uutta arvoa, sillä korona-aika on auttanut meitä huomaamaan, mikä on oikeasti tärkeää, olemme oppineet arvostamaan oikeita, pieniä asioita.

Uuden oppimista

Johanna Kare tapasi veljekset ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten Lehtimäellä Fagerkullan festivaaleilla. He jäivät jo silloin lähtemättömästi mieleen ja kun Johanna esitti heille pyynnön kuvata heidän elämäänsä, veljekset kysyivät toistensa mielipidettä asiaan.

Johanna Kareen kuvat ovat hätkähdyttäviä. Niiden vierelle pysähtymiseen kannattaa varata aikaa.

– He olivat aluksi asian suhteen mietteliäitä, mutta tunsivat minut jo entuudestaan, mikä varmasti auttoi asiassa.

Sitä, miten iso juttu kuvauksista seurasi, eivät tienneet veljekset ennakkoon sen enemmän kuin Johannakaan. – Jätin asian Herran käsiin ja hänen tarkoituksensa oli tuoda nämä kuvat arvokkaasti esille.

Kuvaukset tehtiin noin viikon aikana Lehtimäkeä ja lähialueita kierrellen. Välillä viiletettiin polkupyörillä, välillä autokyytiä antoi Lehtimäen opiston eläkkeellä oleva rehtori Sisko Halonen.

Kokemus oli antoisa kaikille – Johanna oppi paljon veljesten ajatusmaailmasta, siitä miten paljon näillä lukeneilla miehillä on sivistystä ja tietoa.

– He eivät tuomitse ketään. He elävät omaa elämäänsä, arvostavat toisiaan ja ovat erottamaton pari. Toisen mielipidettä kunnioitetaan ja mitään ei päätetä yksin. Ja toista ei jätetä ikinä.

Seuraavaksi Itävaltaan

Villa Väinölässä Erottamattomat -kuvasarja on esillä nyt ensimmäistä kertaa täydessä 14 kuvan laajuudessa. Tätä ennen osa kuvista oli esillä Helsingissä Kaapelitehtaalla.

Pian Villa Väinölän näyttelyavajaisten jälkeen näyttely tulee esille myös Itävallassa neljässä eri kaupungissa, Linz, Graz, Bregenz ja Wien.

Villa Väinölän näyttelyssä on valokuvien lisäksi esillä myös kortteja, joihin veljekset ovat kirjoittaneet ajatelmiaan. Paikalla pyörii lisäksi video, joka tiiviisti kertoo kuvauksista.

Näyttelyn avajaisissa maanantaina näyttelyn suojelija, kaupunginjohtaja Vesa Koivunen muisteli, miten hän tutustui veljeksiin heidän muuttaessaan Alajärvelle ja tullessaan opiskelemaan Jamille, jonka rehtorina Koivunen tuolloin toimi.

Veljekset osoittautuivat todella fiksuiksi, suorittivat puutarha- ja ympäristöalan tutkintoja ja opiskelivat sen jälkeen muuallakin. Edelleen kohdatessa tervehdykset ovat lämpimät.

Avajaisohjelmassa kaupungin tervehdyksen toi sivistystoimenjohtaja Esa Kaunisto ja Johanna Kare kertoi näyttelystä ja luovutti samassa yhteydessä palkintonsa veljeksille.

Veljesten lapsuuden opettaja Tuomo Grundström Raumalta toi tervehdyksensä avajaisiin ja Lehtimäen opistolta puheenvuoron käytti Jarmo Heikkilä.

Ohjelman juonnosta vastannut Kauko Ukonmäki luki yleisölle myös tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen tervehdyksen.

Näyttely on avoinna yleisölle Villa Väinölässä tiistaista perjantaihin kello 11-17 8.-29.6. välisenä aikana.

Tuula Jokiaho

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät