0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pelastusrenkaista turvaa vesille Alajärvellä

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa lahjoittaa kuusi pelastusrengasta Etelä-Pohjanmaan alueelle. Yksi lahjoitettavista pelastusrenkaista tulee Alajärven Palosuvannon kevyenliikenteen sillalle ja toinen Lehtimäen Valkealammen uimarannalle.

Renkaiden paikat valikoituivat sosiaalisessa mediassa paikallisilta saatujen ehdotusten joukosta. Tänäkin kesänä ihmiset liikkuvat paljolti kotimaassa ja vesien äärellä, ja siksi LähiTapiola haluaa olla osaltaan turvaamassa myös ajanviettoa rannoilla ja vesillä.

MAINOS

Suomessa hukkuu edelleen vuosittain keskimäärin noin 100-150 ihmistä, mikä on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Alkuvuonna suru-uutisia on kantautunut vesiltä hieman viime vuotta vähemmän, selviää Suomen Uima- ja Hengenpelastusliiton (SUH) ennakkotilastosta.

Vuosi sitten leuto talvi ja ihmisten lisääntynyt liikkuminen luonnossa selittivät osaltaan alkuvuoden 2020 korkeampia lukuja. Myös koronavirusepidemian aikaiset poikkeusolot saivat ihmiset ulkoilemaan enemmän.

Hukkuneiden määrä oli pienempi erityisesti vuoden 2021 alussa, mutta toukokuun luku oli jo viime vuotta suurempi. Kesäkuukaudet (kesä-elokuu) ovat SUH:n mukaan pahimmat onnettomuuskaudet.

– Osa hukkumisista tapahtuu ihmisten pudottua syystä tai toisesta yllättäen veteen. Vene voi kokeneellakin veneilijällä kaatua, rantapenkereeltä tai laiturilta voi kompastua ja pudota. Tällöin on tärkeää, että tilanteen nähneillä on jotain kättä pidempää, kuten pelastusrengas, jonka voi heittää pudonneelle kelluttavaksi apuvälineeksi, sanoo maatilaneuvoja Jarmo Ojajärvi LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Alajärven toimistolta.

– Luonnollisesti tärkeää on toimia veden äärellä ennakoivasti ja huolellisesti. Oli sitten kesäisellä uimareissulla tai talviaikaan pilkillä, jatkaa Ojajärvi.

Rakennusmestari Juuso Pikkukangas Alajärven kaupungilta saapui vastaanottamaan pelastusrenkaita Lähitapiolan toimistolle. Palosuvannon kevyenliikenteen silta on toinen Alajärven alueen kohteista, johon pelastusrengas lahjoitettiin.

Ehdotuksen perusteluissa kerrottiin sillan olevan Suvantotien jatke, jota pitkin lapset kulkevat päivittäin ympäri vuoden kouluun ja harrastuksiin.

Toinen pelastusrenkaista sijoitetaan Lehtimäellä sijaitsevalle Valkealammen uimarannalle. – Lämmin kiitos Alajärven kaupungin puolesta LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalle tästä turvallisuutta lisäävästä lahjoituksesta.

– Tänä kesänä monet saattavat kokeilla veneilyä tai mökkeilyä ensimmäisiä kertoja. Myös ilmojen lämpeneminen houkuttelee vesistöjen äärelle. Lahjoittamalla pelastusrenkaita haluamme osaltamme tehdä eteläpohjalaisten kesänvietosta turvallisempaa – myös tänä toisena poikkeuskesänä, kertoo Ojajärvi.

Kaikki kuusi pelastusrengasta luovutetaan kohteisiin kesäkuun aikana. Paikat valittiin paikallisilta yksityishenkilöiltä ja yhteisöiltä sosiaalisessa mediassa saatujen ehdotusten pohjalta. Kiitos kaikille ehdotuksista!

Rengaslahjoitukset ovat osa LähiTapiolan ja SUH:n yhteistyötä vesiturvallisuuden lisäämiseksi.

10 vinkkiä vesiturvallisen viikonlopun viettoon

· Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.
· Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.
· Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä.
· Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa.
· Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti.
· Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan.
· Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.
· Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan.
· Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus.
· Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät