Emilia Kujala ja Johanna Viitasaari antamassa vauhtia keinulle Hoiskon koulun leikkikentällä. Keinussa leikkikenttäkerholaiset Neela Kyrönlahti, Meri Yli-Sikkilä, Väinö Yli-Sikkilä ja Henna Rehula.

MLL:n leikkikenttäkerhoissa on ollut vipinää Alajärvellä

MLL järjestää jälleen tänä kesänä Alajärvellä leikkikenttäkerhoja eri kylillä ja niiden leikkikentillä. Leikkikenttäkerhot jatkuvat aina 30.7. saakka ja mukaan voi mennä ilman ennakkoilmoittautumista.

Alkukesästä kerhoja vetäneet Johanna Viitasaari ja Emilia Kujala kertovat, että lapsia on kerhoissa ollut mukavasti, toki vaihdellen vähän paikan ja säiden mukaan. Koskaan ohjaajien ei kuitenkaan ole tarvinnut viihdyttää vain toisiaan, sillä aina on lapsiakin tullut mukaan.

Enimmillään lapsia on ollut jopa yli 30 ja suosituin kerho tuntuisi jälleen olevan keskustan Palotorin kerho. Myös Uusikylässä lapsia on ollut tosi hyvin mukana, enimmillään jopa 24!

Pääasiassa mukana on ollut 3-10 vuotiaita lapsia, ja valtaosa heistä 6-7 vuotiaita, eli eskarien ja ekaluokkalaisten ikäisiä.

Kerhoissa touhutaan sitä, mitä lapset haluavat. Välillä se on leikkimistä leikkikentän välineillä, mutta ohjaajilla on myös piirustustarpeita, voidaan pelata lautapelejä tai puhallella saippuakuplia! Yhteisistä peleistä suosituimpia ovat polttopallo ja lipunryöstö.

Kerhot pidetään kesän ajan maanantaisin kello 10-12 Palotorin leikkikentällä ja kello 13-15 Myllykankaan koulun leikkikentällä.

Tiistaisin kello 10-12 ollaan Koskenvarren leikkikentällä ja kello 13-15 Lehtimäen seurakunnan leikkikentällä.

Keskiviikkoisin Uusikylän koulun leikkikentällä leikitään kello 10-12 ja 13-15 Palotorilla.

Torstaisin aamulla kello 10-12 vuorossa on Hoiskon koulun piha ja kello 13-15 Pynttärin leikkikenttä.

Perjantaisin kello 10-12 leikitään Luoma-ahon koulun pihalla ja kello 13-15 Kitronlaakson leikkikentällä.

Tuula Jokiaho