Vieresniemi ehostuu hankkeen turvin

Mainos[adrotate banner="3"]

Lappajärven rannalla sijaitseva Vieresniemen alue on kokemassa kasvojenkohtuksen meneillään olevan hankkeen avulla.

Viime vuoden helmikuussa perustettu SF-Caravan Vieresniemi ry. on vuokrannut alueen Vimpelin kunnalta kymmeneksi vuodeksi. Yhdistyksen isännöimältä alueelta löytyy muiden muassa uimaranta, sauna, takkatupa ja makkaranpaistopaikka.

MAINOS
Monelle kävijälle tuttu takkatupa on saanut uuden ja valoisan ilmeen kunnostushankkeen aikana.

Ensi vuoden loppuun jatkuva Vieresniemen alueen kehittäminen -hanke aloitettiin kunnostamalla huonoon kuntoon päässyt takkatupa. Tie ja parkkialue on kunnostettu sekä aittarakennuksen julkisivua fiksattu. Uimakopit on kunnostettu tänä kesänä. WC-kapasiteetin turvaamiseksi rakennettiin kesäkäyttöön kaksi vessaa, joissa on lavuaarit ja vesivessat.

– Tänä kesänä on vielä tarkoitus rakentaa huvimaja, johon tulee lapinkeittiö. Syksyllä on tarkoitus aloittaa uimarannan kunnostaminen ja poistaa kiviä. Uimalaiturin rakentaminen jää luultavasti ensi vuodelle, summaa yhdistyksen puheenjohtaja Kullervo Kataja.

Ensi keväänä Vieresniemen rantatörmälle ajetaan hiekkaa ja tehdään rantahietikko. Myös grillipaikkoja laajennetaan. Kataja painottaa, että Vieresniemen alue on tarkoitettu kaikkien kuntalaisten ja matkailijoiden käyttöön, ei pelkästään karavaanareille tai kunnostushankkeesta vastaavan yhdistyksen jäsenille.

Talkootyön voimaa

Kunnostushankkeen kustannusarvio on 32 000 euroa. Talkootyön osuus on puolet eli 16 000 euroa. Kullervo Kataja kertoo, että talkooväkeä on ollut riittävästi.

Talkoolaisiin kuuluu myös vimpeliläinen Reijo Vainionpää. Hän on SF-Caravan Vieresniemi ry:n aktiivijäseniä. Hänellä on ollut asuntovaunu tai -auto parinkymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä hän omistaa asuntovaunun, jota pitää Vieresniemessä.

– Viime kesänä olin täällä 50 vuorokautta. Tänä kesänä ennätys taitaa mennä rikki. 13 karavaanarilla on täällä vakiopaikka. Tarkoituksena on pitää neljä paikkaa vierailijoita varten, kertoo Vainionpää.

Reijo Vainionpää viihtyy Vieresniemessä talkoissa ja asuntovaunullaan.

Vainionpää harrastaa kalastusta ja on suunnannut asuntovaunuineen kala-apajien äärelle. Joskus hän on reissannut Jäämeren rannalle saakka.

Vieresniemen talkoita Vainionpää luonnehtii itselleen rentouttavaksi toiminnaksi. Porukalla on mukava tehdä talkoita. Talkoolaisia on ollut monesti kolmesta viiteen, joskus kymmenenkin. Vainionpää esittelee uuteen uskoon remontoitua takkatupaa. Valoisassa tilassa voi pitää vaikka syntymäpäiväjuhlat päiväaikaan.

Meneillään olevan kunnostushankkeen ulkopuolella SF Caravan Vieresniemiry:n toimijat ovat tehneet seitsemän karavaanaripaikkaa ja tälle kesälle valmistui 13 paikkaa lisää. Hankkeen ulkopuolella toteutetaan myös valaistuksen rakentaminen alueelle, syksyn pimeneviä iltoja valaisemaan.

Rauhaa veden äärellä

Vieresniemi sopii hyvin vaikkapa lähiretkipäivän kohteeksi. Alueella voi paistaa makkaraa, uida, ihailla Lappajärveä tai käydä kävelemässä metsän keskelle raivatulla esteettömällä luontopolulla.

Sauna lämpiää yleisten saunavuorojen aikana elokuun loppuun saakka maanantaista lauantaihin, jos vain saunojia riittää. Saunojat lämmittävät puulämmitteisen kiukaan itse. Naisille ja miehille on omat vuoronsa.

Saunamaksu laitetaan seinässä olevaan laatikkoon ja saunojan nimi vihkoon. Saunan voi myös halutessaan varata omaan käyttöön. Löylyt ovat pehmeät ja löylyhuoneen ikkunasta näkee järvelle.

Uimaan pääsee avantouintiin tarkoitetulta laiturilta saunan edustalta.

Ja sitten uimaan! Veteen pääsee laiturilta, hypätä ei saa. Avantouintiin tarkoitetun kohdan reunoilla on järven pohjassa isoja kiviä.

Uimaan pääsee kätevästi myös rannasta. Ranta on Lappajärvelle tyypillisesti matala ja hiekkapohjainen.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliAlajärven uusi valtuusto aloitti hallintosääntöä muuttamalla – Palmu johtaa hallitusta, Joensuu valtuustoa
Seuraava artikkeliKoronatartuntojen määrä kasvaa yhä maakunnassa