-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Autokauppa jäi heinäkuussa viime vuotta vaisummaksi

Heinäkuussa rekisteröitiin 7 481 uutta henkilöautoa, joka on 17,8 prosenttia viime vuoden heinäkuuta vähemmän. Määrä jää noin 17 prosenttia pienemmäksi kuin pitkän aikavälin heinäkuun keskiarvo.

Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity 64 215, joka on 13,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

MAINOS

Noin 28 prosenttia heinäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli ladattavia – ladattavien hybridien osuus oli 18 prosenttia ja täyssähköautojen 10 prosenttia. Heinäkuun ensirekisteröinneistä hieman alle 60 prosenttia oli bensiiniautoja tai bensiinihybridejä. Noin 11 prosenttia autoista oli dieselkäyttöisiä tai dieselhybridejä.

– Ladattavien autojen osuus ensirekisteröinneistä oli heinäkuussa samaa suuruusluokkaa kuin koko alkuvuoden rekisteröinneistä. Vaikka suurin osa ensirekisteröitävistä autoista on vielä perinteisiä bensiiniautoja, kasvava mallivalikoima on lisännyt kiinnostusta ladattaviin autoihin.

Ladattavia autoja on tarjolla jo lähes kaikissa kokoluokissa ja monelle kotitaloudelle ladattava auto on ylivoimaisesti taloudellisin hankinta, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Käytetyillä autoilla kysyntää

Käytettyjen henkilöautojen kauppa on tänä vuonna ollut viime vuotta vilkkaampaa. Heinäkuu on käytettyjen autojen kaupan vilkkaimpia kuukausia. Käytettyjä henkilöautoja myytiin heinäkuussa 60 226, joka on 10,5 prosenttia viime vuoden heinäkuuta vähemmän.

Käytettyjen autojen kaupassa nähtiin viime vuonna ennätyksellisen korkeita lukemia. Myös tänä vuonna käytettyjen autojen kauppaa on käyty pitkän aikavälin keskiarvoa vilkkaammin ja viime vuoden tasoon nähden käytettyjen autojen kauppa on noin 0,7 prosentin kasvussa.

Uusia pakettiautoja rekisteröitiin heinäkuussa 727, joka on 3,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Määrä on 13,6 prosenttia pitkän aikavälin heinäkuun keskiarvoa alempi. Pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 8 026, joka on 14,3 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on heinäkuun loppuun mennessä rekisteröity 541, joka on 15,8 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Keskikokoisia 6–16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 135, joka on lähes saman verran kuin viime vuonna.

Uusia vähintään 16 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin heinäkuussa 163, joka on 16,4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

Alkuvuoden aikana on rekisteröity yhteensä 1 467 raskasta kuorma-autoa, joka on 7,6 prosenttia viime vuoden alkupuolikasta enemmän. Heinäkuussa rekisteröitiin 58 uutta linja-autoa. Tänä vuonna on ensirekisteröity yhteensä 209 uutta linja-autoa, joka on lähes puolet enemmän kuin viime vuonna.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät