-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pintavesi yhä 19 asteista Lappajärvessä

Viikolla 32 Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla sijaitsevista ELY-keskuksen virallisista levähavaintopaikoista hieman sinilevää havaittiin Ähtärinjärvellä Ähtärinrannan koulun havaintopisteellä ja Luodossa Luodonjärvellä.

Viime viikon tapaa kansalaishavaintoja sinileväesiintymistä ei ole kuluneen viikon aikana tehty pohjalaisvesistöissä. Sinilevähavainnoista voi ilmoittaa Järviwikin verkkosivuilla (www.jarviwiki.fi) tai soittamalla Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990.

MAINOS

Sinileväkukinnat ovat yleisiä elokuussa, sillä kesän aikana lämmenneet pintavedet luovat sinileville otolliset lisääntymisolosuhteet. Lisäksi tyyni sää saa sinilevän nousemaan veden pinnalle.

Osa sinilevistä tuottaa myrkyllisiä yhdisteitä ja siksi on aina syytä noudattaa varovaisuutta, jos vedessä esiintyy sinilevää. Sinileväpitoinen vesi saattaa aiheuttaa mm. iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia.

Erityisestipienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa vedestä, kun sinilevää on havaittavissa. Sinilevää sisältävää vettä ei pidä käyttää myöskään pesu-, löyly- tai hyötykasvien kasteluvetenä.

Sinilevän tunnistaa yleensä sinertävän tai kellertävän vihreästä väristä, ja levä on rakenteeltaan hajoavaa. Sinilevä ei tartu tikkuun, jos sitä yrittää nostaa. Sinilevälautat muistuttavat usein maalia noustessaan veden pinnalle.

Pintavesien lämpötilat ovat ajankohtaan nähden tyypillisissä lukemissa. Sekä Närpiön Hinjärvellä että Lappajärven Halkosaaressa pintaveden lämpötilaksi mitattiin kuluneella viikolla 19 astetta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät