-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Etelä-Pohjanmaalla oli 6795 työtöntä työnhakijaa heinäkuun lopussa

Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla 2247 henkilöllä, eli 24,9 prosentilla.

Suhteellisesti enemmän laskua oli vain Ahvenanmaalla (-45,3 %), Pohjanmaalla (-26,9 %) ja Pirkanmaalla (-26,2 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski vuoden takaisesta 16,7 prosentilla.

MAINOS

Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Kuortaneella (5,6 %), Vimpelissä (6,1 %), Karijoella (6,3 %) ja Soinissa (6,4 %).

Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä kuitenkin nousi Etelä-Pohjanmaan alueella 217 henkilöllä. Työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan työvoimasta oli 7,9 prosenttia, joka oli Manner-Suomen alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,3 prosenttia.

Viime vuoden luvuissa näkyy erityisesti koronan aiheuttamien rajoitusten ja sulkutoimenpiteiden vaikutukset työllisyyteen. Varsinkin lomautettujen määrä oli viime vuoden heinäkuussa varsin korkea.

Lomautettujen lukumäärä tämän vuoden heinäkuun lopussa oli 744, jossa laskua viime vuoden vertailuajankohtaan oli 1106 henkilöä (-59,8 %).

Pitkäaikaistyöttömyys on Etelä-Pohjanmaan alueella kasvusuunnassa. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 41,2 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Uusia avoimia työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla oli kuukauden aikana 1905 kappaletta, joka oli 946 kappaletta enemmän kuin vuosi sitten (98,6 %). Kuukauden aikana avoimena oli kaikkiaan 4753 työpaikkaa.

Etelä-Pohjanmaalla työttömyys laski kaikissa seutukunnissa, joista Kuusiokuntien alueella lasku oli suhteellisesti voimakkainta. Etelä-Pohjanmaan kunnista suhteellisesti eniten laskua työttömien työnhakijoiden määrässä oli Ähtärissä (-35 %), Lappajärvellä (-34 %), Soinissa (-34 %) ja Lapualla (-32 %).

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät