Ensirekisteröitävien sähköautojen autovero poistuu

Mainos[adrotate banner="3"]

Hallitus on päässyt sopuun budjetista ja ilmastotoimista, joilla pyritään myös liikenteen päästöjen vähentämiseen. Budjettiriiheen nousi autokannan sähköistymisen kannalta useita tärkeitä ja pitkään odotettuja edistämistoimia, joista tärkeimpiä ovat täyssähköautojen autoveron poisto, sähköautojen hankintatukien jatkuminen ja vähäpäästöisten työsuhdeautojen etuuksien laajeneminen. Täyssähköautojen autovero poistetaan jo muutaman viikon kuluttua.

Autokannan sähköistymisen edistämiseksi täyssähköautojen autovero poistetaan lokakuun alussa. Autoverovapautus koskee 1.10. jälkeen ensirekisteröitäviä uusia täyssähköautoja. Täyssähköautojen autoveron poisto lisää sähköautojen kysyntää, sillä autovero lisää selvästi uusien autojen hankintahintaa. Vaikka täyssähköautoilla autovero onkin pieni, 2,7 prosenttia auton hinnasta, veron poistolla on suuri merkitystä autoa hankkivalle, sillä täyssähköautojen keskimääräinen hankintahinta on vielä noin 55 000 euroa. Täyssähköautojen keskimääräinen autovero on henkilöautoilla noin 1 500 euroa ja pakettiautoilla noin 1 400 euroa.

MAINOS

Samalla täyssähköautojen ajoneuvoveron perusveroa korotetaan hieman. Ajoneuvoveron korotus ei koske ennen lokakuun alkua käyttöönotettuja täyssähköautoja.
– Täyssähköautojen autoveron nopealla jo muutaman viikon kuluttua tapahtuvalla poistolla on suuri symbolinen merkitys, sillä tähän asti jokaisesta uudesta autosta on peritty autoveroa. Hankinnan veron poistaminen nollapäästöisiltä autoilta on oikeansuuntainen autokannan uusiutumista nopeuttava askel, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Tuille jatkoa

Budjettiriihessä on myös käsitelty hankintatukien jatkoa. Hallitus ehdottaa fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaisesti määrärahaa hankintatukiin, jolla edistetään siirtymää vähähiilisiä polttoaineita käyttäviin ajoneuvoihin. Vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaa ja yleistymistä on vielä lähivuosina perusteltua tukea, jotta niiden osuus autokannassa kasvaisi nykyistä nopeammin.

Vielä ei ole tarkalleen tiedossa, miten hankintatuet toteutettaisiin. Hankintatukien on määrä fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaan laajentua henkilöautoista myös paketti- ja kuorma-autoihin, joissa autokannan sähköistyminen on vielä alkumetreillään. Autokannassa oli elokuun lopussa vasta noin 800 ladattavaa pakettiautoa, joten vasta 0,2 prosenttia kannasta on ladattavia. Sähköautojen osuus ensirekisteröidyistä pakettiautoista on tammi-elokuussa 2021 ollut vain 2,4 prosenttia.
– On tärkeää, että hankintatukibudjetti olisi riittävä. Nyt näyttää siltä, että uusittava täyssähköautojen hankintatuki jäisi aiempaan 2 000 euroon, joka on huomattavasti verrokkimaitamme vaatimattomampi. Yhdessä autoveron alentamisen kanssa oikein mitoitettu hankintatuki olisi tuonut kaivatun piristysruiskeen sähköautomarkkinaan, muistuttaa toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Budjettiriihessä ehdotetaan lisäksi yhteensä 23,3 miljoonaa euron määrärahaa sähköautojen latausinfran ja kaasutankkausverkon laajentamiseen. Lataus- ja jakeluinfran laajeneminen on erittäin tärkeää sähkö- ja kaasuautojen yleistymiselle.

Edellinen artikkeliJonna loikkasi päätoimiseksi yrittäjäksi
Seuraava artikkeliOperaatio Joulun Lapsi 2021 käynnistyy Soinissa