13.3 C
Alajärvi
lauantai 13.8.2022

Aisapari kutsuu nuoria leirille

Leader Aisapari järjestää Palojärven leirikeskuksessa Kortesjärvellä syysloman aikana kansainvälisen nuorten leirin 14–25-vuotiaille. Leirille osallistuu nuoria Ruotsista ja Saksasta sekä suomalaisia nuoria Aisaparin alueelta. Leiripäivät ovat 16.–21. lokakuuta. Leiri on osa Aisaparin kansainvälistä Erasmus+ -nuorisovaihtoa nimeltään Rural areas through young people’s eyes. Hankkeen teemana on Maaseutu nuorten silmin, ja sen aikana nuoret pääsevät tuomaan esille omia näkemyksiään maaseudulla asumisesta erilaisten työpajojen ja aktiviteettien avulla.

Ruotsalaiset leiriläiset ovat aktiivisia suunnistajia, joten leirin aikana päästään kokeilemaan myös suunnistusta. Suomalaiset nuoret puolestaan saavat opettaa muille pesäpalloa. Leirin aikana vieraillaan myös Lakiksella, Metoriittinäyttelyssä ja Jääkärimuseossa. Myös ministeri Antti Kurvinen poikkeaa tervehtimässä leiriläisiä.

Leirille mahtuu vielä mukaan. Tule viihtymään ja viettämään syyslomaa mukavassa seurassa! Saat kansainvälistä kokemusta, uusia ystäviä ja pääset kehittämään kielitaitoasi. Leiri on maksuton. Lisätietoja antaa Aisaparin kansainvälisyyskoordinaattori Ellinoora Takala, joka ottaa vastaan leirille ilmoittautumisia ensi viikon aikana.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut