0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Nopos-Grilliltä ravintolatason burgerit ja hyvä palvelu kaupan päälle!

Alajärven keskustaan avataan tiistaina 2.11. palveleva ja laadukkaista tuotteistaan tunnettu Nopos-Grilli.

Nopos-Grillien tarina alkoi Soinista vuonna 2018, kun Heli ja Pekka Noponen innostuivat kokeilemaan aivan uudenlaista uraa grilliyrittäjinä. Soinissa saatiinkin todeta, että tuote oli asiakkaista kiinnostava ja laajennuksen myötä tytär Petra tuli yritykseen osakkaaksi.

MAINOS

Myöhemmn toinen grilli avattiin Seinäjoelle ja koronan kanssa taistellessa tilanne on muuttunut niin, että Soinissa ovet ovat sulkeutuneet ja toiminta Seinäjoella jatkuu.

Alajärven keskustassa on ollut tarvetta grillipalveluille ja koska Petra asuu Alajärvellä, oli luontevaa lähteä laajentamaan toimintaa myös tänne. Erinomainen sijainti aivan keskustassa, asiakkaille tutulla liikepaikalla tarjosivat mahdollisuuden, johon päätettiin tarttua.

Alajärven grilli tuleekin olemaan Petran vastuulla ja hänellä tulee olemaan apunaan yksi työntekijä viikonloppuisin.

– Tässä Alajärven grillissä iso etu on se, että täällä on kaksi luukkua ja voimme myydä tuotteita myös ulos, mikäli rajoituksia koronan suhteen on vielä tulossa, toteaa Pekka Noponen, mutta toivoo, että asiakkaat mahdollisuuksien mukaan mieluummin tulisivat syömään sisälle 16 -paikkaiseen sisätilaan.

Nopos-Grillin erikoisuus ja juttu ovat hampurilaiset. Toki kaikki muutkin tuotteet valmistetaan aina laadukkaista, lisäaineettomista raaka-aineista, mutta kaiken kruunaa kuitenkin ravintolatasoinen hampurilainen vakuuttavin maustein maustettuna. Sisällä syötynä se tarjoillaan oikeilta lautasilta.

– Pyrimme olemaan ”pikkuisen parempia” kaikessa, mitä teemme, Noposet sanovat ja lupaavat, että kaupan päälle asiakkaat saavat myös iloisen palvelun!

Nopos-Grilli on marraskuun alusta saakka avoinna aina tiistaista sunnuntaihin kello 15 alkaen. Sulkemisajankohdat täsmentyvät myöhemmin. – Emme halua samoille markkinoille lounaspaikkojen kanssa, vaan tähtäämme enemmän viikonloppuihin ja iltoihin, yrittäjät kertovat.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät