Järvi-Pohjanmaan alueella kuluneen viikon aikana neljä koronatapausta

Viime tiistaina Paavolan koulun oppilaalla todetun tartunnan jälkeen Alajärvellä ei ole todettu uusia koronatapauksia.

Muuten Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu kuluneen viikon aikana neljä koronatapausta, joista kolme Lappajärvellä ja yksi Vimpelissä.

Osa tartunnoista on tullut karanteenissa olevilta ja osa maakunnan ulkopuolelta. Osa tartunnan saaneista on oleskellut muualla Suomessa. Järvi-Pohjanmaan alueen koronatilanne on siis tällä hetkellä rauhallinen.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on edelleen leviämisvaiheessa ja siten on syytä huolehtia suu-nenäsuojuksen käytöstä, sairastaa flunssa kotona liikkumatta missään ja huolehtia hyvästä käsihygieniasta.

Etelä-Pohjanmaalla on viimeisimmän kuukauden aikana joutunut henkilöitä kaikista ikäryhmistä koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi sairaalahoitoon. Koronavirusta vastaan suunniteltu rokote on tehokas erityisesti vakavien tautimuotojen ehkäisemisessä.

Ottamalla rokotteen yli 90 prosentin varmuudella henkilö ei saa vakavaa koronatautia ja joudu esimerkiksi tehohoitoon.

Influenssarokotuksien yhteydessä ensi viikolla koronarokotuksia annetaan ilman ajanvarausta seuraavissa toimipisteissä:

Lappajärven terveysasema:
ke 17.11. klo 8.00-15.00
pe 19.11. klo 8.00-15.00

Vimpelin terveysasema:
ti 16.11. klo 8.00-15.00

Ensi viikolla Alajärvellä ei anneta koronarokotuksia ilman ajanvarausta, mutta sitä seuraavalla viikolla Alajärvellä järjestetään monitoimihallilla kolmipäiväinen rokotustilaisuus, joista voi hakea 1. tai 2. rokoteannoksen seuraavina päivinä:

Alajärven monitoimihalli:
ti 23.11 klo 8.00-15.00
ke 24.11 klo 8.00-15.00
to 25.11 klo 8.00-15.00

Aluehallintovirasto on juuri kieltänyt tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sellaiset sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 100 (sata) henkilöä ja joissa on käytössä katsomotiloja, joissa kaikille osallistujille ei ole määrätty istumapaikkoja, tai
on kyse yleisötilaisuuksiin kuuluvista yhteislaulutilaisuuksista.

Määräys on voimassa ajalla 15.11. – 5.12.2021