-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Maatalouden kustannuspaineet EP:n MTK-yhdistysten kokouskierroksen huolena

Etelä-Pohjanmaan MTK-yhdistysten syksyn kokouskierros on käynnissä alueellamme ja sen tärkeänä teemana on akuutti kustannuskriisi, joka johtuu nopeasti kasvaneista tuotantokustannuksista. Sitä korvaavaa tuottajahintojen nousua ei sen sijaan ole tapahtunut.

Järjestöagrologi Sanna Ojala Etelä-Pohjanmaan MTK:sta totesi Soinissa kokoontuneelle syyskokousväelle, että markkinat ovat kriisissä kauppojen jakaessa kakun ja tuottajan saadessa vain murusia.

MAINOS

– Ratkaisu tilanteeseen pitää löytyä markkinoilta ja työtä sen hyväksi tehdään järjestössä joka tasolla, Ojala sanoi. – Suomalaisen elinvoimaisen maatalouden säilyttäminen on tärkeää ja siksi tuotantokustannusten nousua on kompensoitava.

Ojala muistutti, että kuluttajatyöhön panostaminen on tässä ensiarvoisen tärkeää, jotta kuluttajalla on halu ostaa suomalaista ruokaa silloinkin, jos se maksaa vähän enemmän. Tätä kuluttajatyötä pitää tehdä paitsi kaupungeissa, myös maaseudulla, sillä edes maaseudulla kaikki eivät enää tiedä, millaista suomalainen tuotanto on.

EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta Ojalalla oli sen sijaan melko positiivista kerrottavaa. Edellinen ohjelmakausi päättyi viime vuonna ja uusi on alkamassa vuonna 2023. Sitä on valmisteltu jo vuodesta 2015 alkaen ja nyt elettävässä kahden vuoden siirtymävaiheessa eletään kahdella kombolla – uuden rahoituksen ja vanhojen sääntöjen aikaa.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan, eli CAP-uudistuksen, ei odoteta tuovan kokonaisuuteen aivan järisyttäviä muutoksia. – Rahaa on käytettävissä saman verran kuin edellisellä ohjelmakaudella, mutta sen painopiste muuttuu nykyisestä.

– Lisärahaa saa mm. luomu, eläinten hyvinvointi, nuoret tuottajat sekä ympäristö ja ilmastoasiat. Vähemmän rahaa on luvassa suorille tulotuille ja luonnonhaittakorvauksille.

Kaiken kaikkiaan Ojalan mukaan uusi ohjelmakausi tuo mukanaan tukien paremman kohdentamisen aktiiviseen tuotantoon.

Ohjelmakauden rahoituksesta noin 60 prosenttia tulee kohdentumaan ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin. Isoja plusmerkkejä on mm. luomutuotannon, nuorten tuottajien ja öljy- sekä valkuaiskasvien tuotannon edessä.

– Vaikka julkinen keskustelu käy kiivaana ja on maataloutta syyllistävää, niin CAP-kokonaisuudessa otetaan huomioon suomalainen maataloustuottaja ja se, mitä täällä on jo aikaisemmin tehty ympäristön hyväksi, on huomioitu, Ojala totesi ja muistutti, että mainitusta luvuista puuttuvat vielä kansalliset päätökset, joista saadaan lisätietoa lähiaikoina.

CAP-uudistuksen osalta tällä hetkellä on tiedossa suuret kokonaisuudet ja yksityiskohdat tarkentuvat ensi vuoden aikana.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät