-3.2 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Taimela juhli 130 toimintavuottaan – koulu on Lehtimäellä pirteä toiminnan keskus

Rehtori Kirsti Joensuu kertoi koulusta ja sen merkityksestä koko alueelle.

Taimelan koulun 130 vuotista taivalta juhlittiin perjantai-iltana Lehtimäellä koko kylän voimin. Koulu onkin Lehtimäellä pirteä toiminnan keskus, jonka katon alle kokoontuu viikoittain koululaisten ja opettajien lisäksi monia muitakin harrastusryhmiä.

Juhla aloitettiin koulun oppilaiden yhteisillä, upeilla musiikki- ja runoesityksillä, jonka jälkeen rehtori Kirsti Joensuu totesi tervehdyssanoissaan, miten uskomatonta on, että juhlaa todella päästiin viettämään. – Taimela on upea koulu, jonka sen entiset työntekijät ja oppilaat ovat meidän käsiimme jättäneet. Täällä on ollut hyvä jatkaa tekemäänne työtä, totesi nyt reilu neljä vuotta rehtorina toiminut Joensuu.

MAINOS

Siinä missä tänä päivänä kaikki lehtimäkeläiset ovat ylpeitä koulusta ja näkevät sen arvon, ei samaa voitu sanoa koulun perustamisen aikaan 1891. Koulun tuloa paikkakunnalle vastustettiin kovasti, koska koulutuksen pelättiin vievän lapsilta työhalut, sen pelättiin vieraannuttavan heidät kristinuskosta ja koulun kalleuskin huolestutti.

Koulun nimestä kerrotaan monenlaista tarinaa, mutta Joensuun mukaan se kuvaa erinomaisesti pienten lasten koulua. – Itse näen neljän vuoden jälkeen asiat täällä vielä melko tuorein silmin, mutta kokemusta on jo niin paljon että tiedän, mikä on todellista.

– Taimelan suojissa on päivittäin lähes kaikki Lehtimäen 1-12 vuotiaat lapset päiväkodista kuudennelle luokalle. 0-6 luokilla on 72 lasta ja henkilökuntaa on yhdeksän henkilöä. Alkuopetuksen luokkakoot ovat ihanteelliset ja meillä on sitoutunut, taitava henkilökunta.

– Koulun tilat ovat upeat ja 500 metrin sisältä löytyy kaikki muu tarvittava. Tänä talvena meillä toimii koulun jälkeen poikkeuksellisen paljon kerhoryhmiä ja iltaisin koulun täyttävät kansalaisopiston sekä  musiikkiopiston toiminnot.

– Koulu on pirteä toiminnan keskus, josta valot sammuvat vain yöllä. Koulu toimii osana ympäröivää elämää, mistä kertoo jo sekin, että kun aloimme koristella Nuorisoseuraa juhlia varten, meille tarjosivat heti apuaan niin Eläkeliitto kuin Nuorisoseurakin.

– Näin täällä Lehtimäellä toimitaan, Joensuu totesi.

Taimelan historiikin kirjoittanut Heikki Honkola pääsi oppilaiden jututettavaksi.

Eri yhdistysten ja yhteisöjen tuen lisäksi koulua ja sen toimintaa tukee vahvasti myös muut. Rahaa retkiin saadaan yrittäjiltä ja paikalliselta pankilta, jopa yksittäisiltä ihmisiltä. – Retkelle lähtiessä meillä on ollut mukana jopa tuoreet sämpylät! Erityiset kiitokset tuesta Joensuu välitti Lehtimäen Osuuspankille ja Alajärven kaupungille.

Kun koululle haluttiin juhlavuoden kunniaksi tilata paikallisen kuvanveistäjän, koulun entisen oppilaan Antti Maasalon taideteos, sai koulu kaupungin kautta hankkeeseen Moision rahastosta 8000 euron avustuksen. Huomattavalla panostuksella hankkeeseen lähtivät mukaan myös Koneurakointi Sammalisto Oy, Hiiltek Oy ja paikallinen Osuuspankki.

Myös koulun vanhempainyhdistys on toimelias ja hakenut aktiivisesti avustuksia. Niiden kautta on saatu runsaasti mm. erilaisia liikuntavälineitä.

– Koulun toimintaympäristö on erinomainen. Meillä on ihanat oppilaat ja isommat oppilaat toimivat pienten koulukummeina. Oppilaskunta pitää välipalakioskia ja monet entiset oppilaamme pitävät koululla kerhoja tai tulevat meille työharjoitteluihin.

– Oppilaidemme työmoraali on hyvä ja kodeissa arvostetaan koulunkäyntiä!

Antti Maasalon upea reliefi hehkuu monissa väreissä Taimelan koulun seinällä.

Juhlaohjelman juontajat, koulun oppilaat Emilia Toivola, Lulu Kärki, Milka Leppäkangas ja Miia Sorvali, kutsuivat seuraavaksi haastatteluun palloleikki -reliefin luoneen taiteilija Antti Maasalon, joka kertoi halunneensa tehdä koululle teoksen, jota katsoessa aamulla mieli tulisi iloiseksi, kuten myös illalla kotiin lähtiessä.

Hän kertoi teoksen synnystä ja sen materiaaleista, mutta myös omista muistoistaan Taimelassa. – Parhaiten muistan välituntileikit ja oppitunneista minulle mieluisimpia olivat käsityötunnit. Jo silloin minulla oli intoa rakentaa.

Seuraavaksi haastatteluun kutsuttiin koulun opettajana pitkään toiminut Heikki Honkola, joka on tehnyt mittaamattoman arvokasta työtä tallentaessaan niin koko Lehtimäen kuin etenkin Taimelan koulun historiaa.

Juhlassa nähtiin Honkolan kuvallinen historiikki Koulunpitoa 130 vuotta ja pian julkaistaan myös Honkolan Taimelan historiaa käsittelevä kirja.

Omia muistoja Taimelasta Honkolalla on paljon, mutta mieleenpainuvin oli varmasti ensimmäinen ystävyyskoulumatka Viroon Areen, koska sillä matkalla Heikki tapasi tulevan vaimonsa!

Vapaan sanan aikana juhlaan tervehdyksensä toi seurakunnan puolesta Jorma Hauta-aho ja koulun edellinen rehtori Liisa Nygård, joka totesi 130-vuotiaan Taimelan antavan edelleen turvallisen ja kantavan kasvualustan lehtimäkeläisille lapsille.

Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi varhaiskasvatuspäällikkö Hanna Luoma-aho, joka kertoi tehtävässään kahdeksan vuoden ajan seuranneensa Taimelan koulun toimintaa. Kautta linjan viesti on ollut sama: täällä kunnioitetaan perinteitä, tartutaan uuteen ja toimitaan yhdessä kyläläisten kanssa.

Yhdessä lauletun vanhan virren jälkeen nähtiin upea Muilusenpurolla -näytös, jonka tanssitaiteilija Elina Hauta-aho sekä nukketeatteritaiteilija ja kuvataideopettaja Maria-Elina Koivula ovat toteuttaneet Yhteismaa-taideprojektissa koululla 3.-5. luokkien oppilaiden kanssa.

Esityksen pohjana olivat Esko Halosen kirjoittamat maagiset tarinat peikoista ja keijuista Muilusenpuron metsämaisemissa. Esityksen on mahdollistanut Kuortaneen Säästöpankkisäätiö.

Juhlan jälkeen vieraat siirtyivät Taimelan koululle, jossa koettiin upea Palloleikki -reliefin julkistaminen.

Tuula Jokiaho

Juhla alkoi komeasti oppilaiden yhteisillä esityksillä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät