18.5 C
Alajärvi
maanantai 04.7.2022

Lappajärven Vuoden yrittäjällä monta rautaa kuumana

Lappajärveläisellä Aku Juttuniemellä on aihetta juhlaan. Lappajärven Yrittäjät palkitsi Juttuniemen Vuoden yrittäjä -huomionosoituksella ja Konehuolto Juttuniemi täytti marraskuussa 30 vuotta.

Yrittäjällä on monta rautaa tulessa ja päässä muhii uusia ideoita yritystoiminnan kehittämiseksi. Vuoden yrittäjä julkistettiin ja palkittiin Lappajärven Yrittäjien syyskokouksen ja pikkujoulutapahtuman yhteydessä.

Yrittäjyyden Aku Juttuniemi on saanut verenperintönä. Hänen isänsä Kari perusti MF-Huolto Kari Juttuniemen 30 vuotta sitten. Yritysmuoto vaihtui osakeyhtiöksi vuonna 2003, jolloin Aku aloitti yhtiön osakkaana.

Yrityksen vetovastuu siirtyi nuoremmalle Juttuniemelle pikkuhiljaa. Isä-Kari nukkui pois puolisentoista vuotta sitten, jonka jälkeen yritykseen ohjat ovat olleet Aku Juttuniemen käsissä. Konehuolto Juttuniemi työllistää yrittäjän itsensä lisäksi neljä henkilöä.

Monta koulutusta

Aku Juttuniemi liputtaa koulutuksen puolesta. Hän muistelee pitäneensä yläasteen päättymisen jälkeen viikon vapaata ja aloittaneensa työnteon. Opinnot jatkuivat autonasentajan oppisopimuskoulutuksessa.

Sittemmin hän on kouluttautunut maatalouskoneasentajaksi, maatalousyrittäjäksi ja autosähköasentajaksi. Autoalan lisätietoa hän on viimeksi hakenut järjestelmäasiantuntijakoulutuksesta.

– Kyllä varmasti tässä joutuu vielä kouluja käymään. Nytkin minulla on meneillään Sedussa työpajatyyppinen koulutus, joka liittyy ajoneuvojen digitalisoitumiseen.

Aku Juttuniemi kertoo, että ensimmäiset järjestelmätesterit yritykseen hankittiin vuosituhannen vaihteessa. Autojen tietokoneistumiseen liittyvät laitehankinnat vaihtelevat muutaman satasen ja muutaman tuhannen euron väliltä.

Autojen sähköistyminen kysyy autokorjaamoilta ja paitsi koulutusta niin myös laiteinvestointeja. Uudistuvaan tekniikkaan liittyviä koulutuksia järjestävät varaosamaahantuojat.

– Hybridi- ja muun tekniikan vahvan nousun takia yritykseni työntekijät lähtevät lähitulevaisuudessa koulutuksiin. Täyssähköautoissa on polttomoottorilla varustettuja autoja vähemmän huoltokohteita. Kun täyssähköautot alkavat jossain vaiheessa särkyä, ovat korjauskustannukset isot ja autot muuttuvat enemmän kertakäyttötuotteiksi. Kun sähköauton akku hajoaa toistakymmentä vuotta vanhasta autosta, tulee mietintään, että kannattaako autoa enää korjata.

Kolme sesonkia

42-vuotias Aku Juttuniemi kertoo yrityksensä muuttaneen nykyisiin tiloihinsa Söyringintien varteen 12 vuotta sitten, kun edellisestä hallista loppui tila. Matkaa Lappajärven keskustaan ei ole pitkästi.

Monen muun autokorjaamon tapaan myös Konehuolto Juttuniemen kiireisintä sesonkia ovat keväät ja syksyt, jolloin työtä riittää etenkin renkaanvaihdossa. Kesäkuusta elokuun alkuun riittää myös kiirettä, sillä moni Lappajärvelle kesänviettoon tuleva huollattaa autonsa Aku Juttuniemen yrityksessä.

Aku Juttuniemi on monialayrittäjä, sillä hän on toisena omistajana sekä alumiinilaitureita tekevässä LP-Laiturissa että Evijärven pesulassa. Mielessä muhii myös uusia yrittäjyyteen liittyviä ideoita. Hän istuu toista kauttaan Lappajärven kunnanvaltuustossa ja on myös lupautunut ehdolle tuleviin aluevaaleihin. Lappajärven Yrittäjät ry:n hallituksessa Aku Juttuniemi on vaikuttanut neljä vuotta.

Yrittäjän arkeen vastapainoa tuo mökkeily tai pohjoisempaan Suomeen suuntautuvat pidennettyjen viikonloppujen mittaiset reissut. Aku Juttuniemen perheeseen kuuluu puoliso Sanna ja neljä iältään 6–12-vuotiasta lasta.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut