-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät vaatii koronarajoitusten selventämistä ja karanteeniajan lyhentämistä

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät vaatii selkeyttä ja päällekkäisyyksien poistamista eri viranomaisten antamiin koronarajoituksiin. Yrittäjien työvaliokunta pitää nykyistä tilannetta valitettavan sekavana, kun rajoituspäätöksiä tulee eri viranomaisilta ja kukaan ei tunnu kontrolloivan mikä on niiden yhteisvaikutus.

Yrittäjä joutuu käyttämään valtavasti aikaa saadakseen selville kulloinkin voimassa olevat säädökset, joihin tulee myös muutoksia varsin tiheään.

MAINOS

Esimerkiksi ravintola-alan yrittäjä joutuu noudattamaan maan hallituksen antamia aukioloaikoja ja asiakaspaikkamääriä koskevia monimutkaisia rajoituksia sekä sen lisäksi soveltamaan niihin vielä koronapassin hyllytykseen liittyviä määräyksiä.

Lisäksi mm. Etelä-Pohjanmaan koronanyrkki esitti selkeätä kokoontumisrajoituksen muuttamista, mutta aluehallintovirasto rakensikin sen tilalle käytännön toimintaa byrokratisoivan kirjallisen suunnitelman laatimisvelvoitteen.

Karanteeniaikaa lyhennettävä

Omikron-muunnoksen yleistyminen on toisaalta lisännyt tartuntoja räjähdysmäisesti, mutta samalla muuttanut altistuneen ja tartunnan saaneen tilannetta.

Sairauslomat, karanteenit ja eristykset tuottavat tällä hetkellä suuria vaikeuksia elinkeinoelämän ja myös terveydenhuollon toiminnalle.

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät vaatii, että yhteiskunnan toimintakyvyn turvaamiseksi altistumisen aiheuttamien karanteenien kestoa on lyhennettävä nykyisestä kymmenestä päivästä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät