-3.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Tammikuussa jo lähes 2900 koronatartuntaa – Nyrkki jatkoi etätyösuositustaan

Etelä-Pohjanmaan koronaluvut lyövät jälleen uusia, kyseenalaisia ennätyksiä. Viime viikolla tuli ilmi yhteensä 1486 uutta tartuntaa.

Sairaanhoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on noussut. Seinäjoen keskussairaalaan on perustettu pandemiaosasto koronapotilaiden hoitamiseen.

MAINOS

Positiivisen PCR-testituloksen saaneelle lähetetään ohjeet tekstiviestillä. Tartunnanjäljityksessä priorisoidaan sote-yksikköjen tartunnat sekä riskiryhmiin kuuluvat.

THL:n uuden ohjeistuksen mukaan lieväoireisille perusterveille suositellaan kotitestin tekemistä. Positiivista kotitestitulosta ei välttämättä tarvitse varmentaa terveydenhuollon PCR-testillä.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin menneellä viikolla 1486 koronatartuntaa, joista noin puolet viikonlopun aikana.

Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 1205. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 6936. Yksin tammikuun aikana tartuntoja on todettu 2892.

Koska tartunnanjäljitystä ei ole enää mahdollista tehdä yhtä laajamittaisesti kuin ennen, tartunnanlähteitä jää epäselväksi yhä enemmän.

Selvitetyistä tartunnoista suurin osa tuli perhepiiristä. Joukkoaltistumisia on tapahtunut viime viikollakin lukuisia: niin päiväkotiryhmissä, koululuokissa kuin työpaikoillakin.

Ilmaantuvuusluvut alueellamme jatkavat nousuaan: 14 vuorokauden ilmaantuvuus on nyt 1397 / 100 000 asukasta, 7 vuorokauden ilmaantuvuus 770 / 100 000 asukasta.

Positiivisten koronatestien osuus on noussut edelleen. Viime viikolla 28 prosenttia otetuista näytteistä osoittautui positiivisiksi.

Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 18 koronapotilasta. Terveyskeskusten vuodeosastoilla on 15 koronapotilasta.

Koko Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus yli 12-vuotiaiden osalta: 85,7 % on saanut 1. rokotuksen ja 82,4 % myös 2. rokotuksen. 3. rokotusannoksen on saanut 36,9 % alueen yli 12-vuotiaista.

Koko Suomessa yli 12-vuotiaista 86,3 % on saanut 1. rokotuksen ja 82,9 % myös 2. rokotuksen. 3. rokotusannoksen on saanut 38,5 % yli 12-vuotiaista.

Tällä hetkellä 16 kuntaa Etelä-Pohjanmaan 18 kunnasta on ylittänyt 80 % rokotuskattavuuden rajan 2. annosten osalta. Yli 12-vuotiaiden 3. annosten osalta kuntien prosenttiluvut vaihtelevat 30,0 % ja 49,7 %:n välillä.

Viime viikolla otettiin yhteensä 5448 covid-19-näytettä. Viive näytteenotosta tuloksen valmistumiseen on nyt keskimäärin 31 tuntia.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät