-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kirjaston asiakasraatilaiset kirjaston asialla jo vuoden verran

Ylläpitämällä kunnallisia kirjastoja ja kehittämällä niiden toimintaa tuetaan jokaiselle kuntalaiselle kuuluvia sivistyksellisiä perusoikeuksia.

Alajärven, Lehtimäen ja Vimpelin kirjastojen yhteisessä vuoden 2020 lopulla toteutetussa asiakaskyselyssä kysyttiin halukkuutta osallistua kirjaston asiakasraatiin.

Asiakasraatiin ilmoittautui kahdeksan henkilöä, mutta vähitellen se on vakiintunut kuuteen aktiiviseen jäseneen. Raatilaisia on mukavasti eri kunnista; Alajärveltä, Lehtimäeltä ja Vimpelistä. Tähän mukavaan joukkoon mahtuu myös lisää jäseniä.

MAINOS

Asiakasraati kokoontui aluksi teamsin välityksellä koronarajoituksista johtuen. Myöhemmin koronapandemian hellittyä tohdittiin tavata ensi kertaa Lehtimäellä tämän vuoden toukokuun lopulla.

Tapaamisessa tutustuttiin toisiin ja samalla Lehtimäen kirjastoon. Tapaamisessa keskusteltiin lukemisesta ja erilaisen kirjallisuuden sekä myös muun aineiston esille nostamisesta. Esimerkiksi tässä työssä voisi hyödyntää kuntien omia nimekkäitä urheilijoita tai muita henkilöitä, jotka voisivat tuoda lukemista esille ja tehdä siitä ”coolia” – lapsille ja nuorille urheilijat ovat monesti idoleita.

Toki lukemisen innostaja voi olla muukin alansa asiantuntija. Nämä idolit ja asiantuntijat voisivat vierailla myös kouluilla. Lukuhaasteiden ja -kampanjoiden markkinointi on tärkeää sekä SoMen hyödyntäminen kirjastoaineiston vinkkaamisessa.

Yhdessä pohdittiin luku- ja opiskelutekniikoiden hyödyntämistä ja eritasoisten lukijoiden saamista lukemisen pauloihin.

Kirjaston asiakasraatiin ilmoittautuneet kokivat, että kirjasto on paikka, jossa on turvallista ja mukavaa olla – voi selailla ja kuljeskella kirjaston tiloissa sekä käyttää kirjaston palveluita tai vain olla, jutella tuttujen kanssa, tässä(kin) mielessä kirjasto on tärkeä.

Kirjaston rooli lukemisen innoittajana ja monipuolisen kirjallisuuden tarjoajana sekä mahdollisuus keskustella kirjallisuudesta motivoi raatilaisia osallistumaan kirjaston asiakasraatiin.

Lokakuussa käytiin tutustumassa Vimpelin kirjastoon ja siellä pohdittiin kirjaston tilannetta. Sisäilmaongelmia, jotka koronan lisäksi vaikuttaneet kirjaston toimintaan ja aukioloaikoihin.

Mietittiin, kuinka asiakasraati voisi olla mukana vaikuttamassa kirjaston tulevaisuuteen ja sen vaikuttavuuteen sekä näkyvyyteen kunnassa.

Kirjaston asiakasraati on yhtä mieltä siitä, että kirjaston asemaa perus- ja lähipalveluna kunnissa on syytä korostaa. Lisäksi on huomioitava kirjaston monipuoliset palvelut, maksuttomuus ja tilojen vapaa käyttö.

Ylläpitämällä kunnallisia kirjastoja ja kehittämällä niiden toimintaa tuetaan jokaiselle kuntalaiselle kuuluvia sivistyksellisiä perusoikeuksia. Kirjasto antaa meille kaikille mahdollisuuden päästä kirjallisuuden ja tiedon lähteille – kehittyä, oppia, kokea elämyksiä, ja viihtyä kirjaston kutsuvassa ja mutkattomassa ilmapiirissä.

Titta Väänänen, raatilainen, painottaa tapaamisten yhteydessä syntyneitä yhteistyökuvioita ja toisaalta hän kokee saaneensa hyviä vinkkejä ja jopa opettajiakin opiston kurssille. Kirjaston asiakasraatilaisista Maarit Liikala ja Elina Matila ovat käyneet pitämässä kirjavinkkausiltoja kirjastoissa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät