8.3 C
Alajärvi
lauantai 21.5.2022

Tähtiporras Oy on yksi Suomen suurimmista porrasvalmistajista – tuotanto pysyy ja kasvaa Alajärvellä

Alajärveläinen Tähtiporras Oy on yksi paikkakunnalta koko Suomeen toimintansa ulottanut menestyskonsepti, joka sai alkunsa, kun Pasi Alanen osti Tähtiportaan liiketoiminnan 2007 vuoden lopussa, sopivasti juuri ennen maailmanlaajuista taantumaa.

– Liiketoimintakauppa sisälsi tuotantotilat Alajärveltä, muutaman työntekijän sekä koneita ja laitteita. Tiloissa oli aiemmin tehnyt lähinnä keittiökalusteita, Alanen kertoo.

Aiempi omistaja oli kuitenkin jo hankkinut porrassuunnitteluohjelman, mutta portaita ei oltu vielä juurikaan valmistettu. – Aika lailla nollista lähdettiin liikkeelle. Jälkeen päin ajateltuna, parempi näin.

Työntekijöitä yrityksessä oli aluksi kaksi. Portaita valmistettiin ensimmäisenä vuotena noin 80 kappaletta, mikä määrä valmistuu nykyisin parin, kolmen viikon aikana, vaikka mallisto on huomattavasti monipuolistunut ja tuotannon näkökulmasta vaikeutunut.

Toiminta käynnistyi pikkuhiljaa, käytiin messuilla, tehtiin kotisivut, markkinoitiin pienesti, tehtiin jopa ”luukkukauppaa”, eli kuljettiin rakennustyömaalta toiselle kauppaamassa portaita.

– Vähitellen toiminta kasvoi ja kehittyi, kun asetimme sopivia tavoitteita ja teimme töitä suunnitelmallisesti tulevaisuuteen tähdäten.

– Vuonna 2010 palkkasimme tehtaalle työnjohtajaksi Mikko Hyytisen, joka mahdollisti sen, ettei minun tarvinnut keskittyä enää tuotantoon niin paljon vaan pystyin keskittymään paremmin mm. myyntiin, tuotteiden ja toiminnan kehittämiseen, Alanen kertoo.

Alanen on itse asunut Helsingissä vuodesta 2009, tosin hän kävi pitkään Alajärvellä viikoittain ja hoiti itse kaiken paperityön, pois lukien kirjanpidon.

– Nykyään henkilöstömme on hajaantunut usealle eri paikkakunnalle. Asiakaskunta keskittyy Etelä-Suomeen, joten on luonnollista, että myyntimme ja showroomimme on Helsingissä. Myös Seinäjoella on suunnittelijoidemme toimipiste ja tilojen yhteydessä pieni showroom.

Tähtiporras onkin saanut mukavasti jalansijaa Suomen porrasmarkkinoilta ja se on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista porrasvalmistajista.

– Pitkäjänteinen työ alkaa kantaa hedelmää. Meillä on asiakkaina niin rakennusliikkeitä ja talotehtaita kuin yksityisasiakkaitakin. Pyrimme olemaan tuotteiden suhteen ajan hermoilla, meillä on laaja porrasmallisto ja eri hintaluokan tuotteita. Suoraa vientiä meillä ei toistaiseksi vielä ole.

Tähtiporras Oy:lla on laaja porrasmallisto ja eri hintaluokan tuotteita.

Portaiden lisäksi yritys valmistaa myös massiivipuisia rimaseiniä sekä metallisia ulkokaiteita. Portaissa askelmat ovat aina puuta, mutta reisilankkuihin löytyy puun lisäksi myös vaihtoehtoisesti korkeapainelaminaattia ja terästä.

Alajärvelle investoidaan

Tähtiporras Oy:n liikevaihto oli viime vuonna noin neljä miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä on noin 40 henkilöä.

– Porrastuotantomme on koko ajan ollut Alajärvellä ja tehdasta on laajennettu useaan otteeseen. Henkilöstöä tuotannossa on tällä hetkellä noin 30 henkilöä ja rekrytoimme usein lisää työvoimaa.

– Lisäksi olemme juuri vuokranneet hallitilaa Alajärveltä ja palkanneet metallitöihin tekijän, joten tämä puoli tulee varmasti myös kasvamaan. Kesätöitä kannattaa kysellä tuotannosta, jos on kiinnostusta ja halua työskennellä alalla, Alanen vinkkaa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut