6.9 C
Alajärvi
tiistai 04.10.2022

Soini päivitti ja selkiytti yksityisteiden kunnossapidon avustusperiaatteet

Soinin tekninen lautakunta kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Aiheina olivat yksityisteiden avustukset, teollisuusalueiden ympäristön tarkastelu ja maa-ainesten oton lupahakemus.

Yksityisteiden kunnossapidon avustusperiaatteet päivitettiin ja selkeytettiin. Järjestäytynyt tiekunta voi hakea kunnalta avustusta, jos tien piirissä sijaitsee vähintään yksi pysyvä ympärivuotinen asuinpaikka ja tie on vähintään sata metriä pitkä.

Tiekunnan pitää olla toimittanut tietonsa Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin ja Digiroad-järjestelmään. Tiekunnan on kerättävä tiemaksuja osakkailta ja avustusmäärä on jaettu kolmeen eri avustusluokkaan.

Lautakunta myönsi perusparannusavustusta Halkokorventielle, Patamanperäntielle sekä Viiruperäntielle.

Kohteiden perusparannukset on suoritettu viime vuonna ja ELY-keskus on osaltaan hyväksynyt hakemukset sekä lopputarkastanut kohteet. Lautakunta myönsi noin 25 prosentin avustuksen ELY-keskuksen hyväksymistä kuluista.

Lautakunta päätti aloittaa teollisuusalueiden tarkastuskäynnit huhtikuussa. Tarkastuksilla valvotaan jätelain nojalla roskaamiskieltoa sekä maankäyttö- ja rakennuslain nojalla ulkovarastoinnin asianmukaisuutta.

Kallioaineksen ottolupa myönnettiin kymmeneksi vuodeksi Pesolan suunalle tilalle Kalliomaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut