-0.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Järvi-Pohjanmaan perusturva etsii uusia perhehoitajia ikäihmisille

75 -vuotias Unto herää aamulla kahvin tuoksuun. Hän pukeutuu ja kävelee keittiöön. Paikka tuntuu tutulta ja kodikkaalta, mutta muistisairauden vuoksi hän ei aivan muista missä on ja miksi.

– Olet tullut tänne yökylään Sirkan menojen ajaksi, kertoo keittiössä hääräilevä ihminen ystävällisesti ja tarjoaa lehteä Untolle. Hän tietää, että Unto pitää sanaristikoiden täyttämisestä ja se onkin yksi tapa rauhoittaa muistamattomuudesta johtuva hetkellinen levottomuuden tunne. Unto istuu tyytyväisenä tekemään sanaristikoita pöydän ääreen.

MAINOS

Unto ja Sirkka ovat keksittyjä hahmoja, mutta esimerkiksi näin voisi alkaa perhehoidossa olevan ikääntyneen aamu.  

Lea Vasalammen korvaan tarina kuulostaa tutulta. Hän on yhdessä miehensä Ilpo Vasalammen kanssa toiminut perhehoitajana jo kaksi vuotta. Perhehoitajiksi he kouluttautuivat molemmat, jotta arkisten menojen hoitaminen olisi helpompaa silloin kun talossa on hoivaa tarvitsevia.  

Tällä hetkellä Vasalammet ovat Järvi-Pohjanmaan alueella ainoat perhehoitajat. Vasalampi sanoo, että ikääntyneiden perhehoito on täälläpäin käsitteenä vielä ehkä hiukan vieras. Siksi omaisellekin voi ensi alkuun tuntua ajatuksena oudolta viedä omaa läheistään toisen kotiin.

– Perhehoito on kodinomainen vaihtoehto intervalliosasto jaksolle. Minun on mahdollista tarjota perhehoitoa 14 vuorokautta kuukaudessa. Yleensä perhehoitoon tulevat ovat muistisairaita, joilla on muuten toimintakykyä, mutta eivät muistisairauden vuoksi pärjää yksin, sanoo Lea.

Tulevaisuudessa näyttäisi olevan lisääntyvää tarvetta ikääntyneiden perhehoitajille, siksi toimivaa ja tykättyä palvelua halutaan nyt tuoda esille.

Vaikka työ on sitovaa, niin se myös antaa paljon

– Vanhukset tuovat hurjasti rikkautta arkeen. Voisi sanoa, että jokaisen hoitojakson jälkeen on myös itse saanut jotakin. Tykkään kuunnella tarinoita ja arvostan hurjasti ikäihmisten elämänkokemusta ja viisautta. Ei tätä työtä voisi tehdä, ellei viihtyisi vanhusten parissa, kertoo Lea.

– Perhehoidossa vanhukset ovat arjen touhuissa mukana. Täytämme yhdessä sanaristikoita, ulkoilemme ja keskustelemme.

Järviseudun Omaishoitajat ry: n puheenjohtajana toimina Lea kertoo, että on nähnyt omaishoitajien kuormitusta läheltä.

– Tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä kun voi tarjota omaiselle mahdollisuuden kerätä voimia.

Perhehoidolla tarkoitetaan hoivaa tarvitsevan henkilön avun järjestämistä joko hänen omassa kodissaan tai perhehoitajan kotona. Avun tarve voi olla muutamasta tunnista 14 vuorokauteen. Kokoaikaista perhehoitoa tarjoavia yksiköitä ei tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan alueella ole.

– Esimerkiksi Satakunnan alueella on ikääntyvien perhehoitajia enemmänkin. Tiedän eräänkin pariskunnan, joka vaihtoi jopa kotia voidakseen toimia kokoaikaisena perhehoitajana, kertoo Alviinan asiakasohjaaja Eija Puoliväli.

Perhehoitajaksi voi hakea kuka vain. Hoitoalan koulutus ei ole välttämätön, kunhan muuten edellytykset työhön ovat kunnossa. Perusturva kartoittaakin nyt koulutuksesta kiinnostuneita. Mikäli valmennukseen ilmoittautuu viisi-kuusi kiinnostunutta, niin se voidaan aloittaa.

Mielenkiintoinen ja antoisa koulutus

– Perhehoitajan valmennuksessa kokoontumisia on seitsemän kertaa, parin viikon välein. Hakijat haastatellaan ja myös kotiin käydään tutustumassa. Hoidettavalle täytyy löytyä oma huone ja wc, jonne tarvittaessa pääsee myös rollaattorin avulla, kertoo Puoliväli.

Valmennus on ilmainen, eikä se vielä sido mihinkään. Koulutuksen aikana voi vielä hyvin pohtia mitä työ käytännössä tulee olemaan. Siinä apuna ovat kotitehtävät, joissa pohditaan elämäntilannetta, omia arvoja ja resursseja.

Perhehoitajalle maksetaan kulukorvauksen lisäksi hoitopalkkio. Myös pieniin tarvittaviin muutostöihin kotona on mahdollista saada korvausta.

Perhehoitolaki määrittelee, että ilman terveydenhuollon koulutusta hoidettavia voi olla yhtä aikaa neljä. Mikäli perhehoitaja työskentelee puolisonsa kanssa ja toisella on terveydenhuollon koulutus, hoidettavia voi olla kuusi.

Perhehoito kulkee palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen välimaastossa

– Palvelutarpeen arviota tehdessä selviää, soveltuuko asiakas perhehoitoon. Asiakkaan täytyy muun muassa kyetä liikkumaan itsenäisesti, eikä yöllistä hoidontarvetta saa olla. Tyypillisin perhehoidon asiakas on muistisairas, joka ei pärjää yksin kotona, mutta ei myöskään ole vielä tehostetun palveluasumisen piirissä.

Järvi-Pohjanmaalla ikääntyneiden perhehoito on intervallihoitoa. Myös hoitomaksu hoidettavalle määräytyy samalla periaatteella: kolme ensimmäistä hoitopäivää ovat edullisempia ja siitä eteenpäin veloitetaan normaali vuorokausimaksu.

– Omaishoitajalle pyritään jaksamisen tukemiseksi tarjoamaan myös pidempiä seitsemän päivän vapaita, koska se ei vielä vaikuta omaishoidon tukeen. Yleensä hoitojaksot ovat muutamasta päivästä viikkoon, mutta joskus on ollut pidempiäkin jaksoja, sanoo Puoliväli.

Mikäli ikääntyvien perhehoito kiinnostaa ja olisit kiinnostunut perhehoitajan valmennuksesta, ota yhteyttä Eija Puoliväliin (asiakasohjausyksikkö Alviina).

www.perhehoitoliitto.fi -sivuilta löytyy myös paljon lisätietoa ikääntyvien perhehoidosta.

Johanna Korkea-aho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät