1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Aisaparin alueen kyliä kehitetään kolmen hankkeen voimin

Kylille, Landemia ja Veva eli Vetovoimainen ja vastaanottava kylä -hankkeet ryhtyvät yhteistyöhön. Kyliltä toivotaan yhteydenottoja ja toiveita: mihin haasteisiin kylät tahtoisivat hakea ratkaisuja, tukea ja uusia toimintamalleja?

Helmikuun 24. päivä pidetään webinaari, johon kannattaa tulla kuulolle, mitä kolmella hankkeella on tarjota kylien ja kylissä toimivien yhdistysten hyväksi.

MAINOS

Maaseudun ja kylien elinvoimaisuus kylien yhteisöjen hyvinvoinnista. Suomessa on ehkä enemmän yhdistyksiä ja järjestäytyneitä yhteisöjä kuin missään muualla – lähes jokainen meistä on jäsenenä jossain yhdistyksessä tai on mukana jonkin järjestön toiminnassa.

Kylät ja niissä toimivat yhdistykset tuottavat hyvinvointia ja palveluja. Tämä on yksi suomalaisen ja eteläpohjalaisen maaseudun tärkeimmistä voimavaroista. Haasteena on kuitenkin yhteisöjen jäsenten jaksaminen. Heistä riippuu, kuinka elinvoimaisia kylät ovat.

Osallisuus, yhteisöt, kylien elinvoimaisuus ja vastaanottavaisuus ovat teemoja, jotka toivat kolmea maakunnassamme toimivaa hanketta yhteen, sanoo Manar Ameli Suomen Kylät ry:n Veva-hankkeesta.

Uusia tuulia kylätoimintaan

Ensimmäisenä yhteisenä toimiena järjestetään Uusia tuulia kylätoimintaan -webinaari torstaina 24. helmikuuta. Tilaisuuden avaa iltakuudelta Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto. 

Sen jälkeen hankevetäjät kertovat, mitä heillä on tarjota kylien hyväksi. Lopuksi on tilaisuus kysymyksille ja keskustelulle. Ilmoittaudu hanketyöntekijöille tai lomakkeella osoitteessa bit.ly/info2402, niin saat Teams-linkin suoraan sähköpostiisi!

Vetovoimainen ja vastaanottava kylä -hanke auttaa paikallisyhteisöjä tunnistamaan roolinsa osallisuutta vahvistavina yhteisöinä. Kylillä ja niissä toimivilla yhdistyksillä on ratkaiseva merkitys oman elinympäristönsä elinvoimaisuuden edistäjinä. Veva-hanketta toteutetaan Leader Aisaparin ja Leader Karhuseudun alueilla. Hankkeessa työskentelee Manar Amelin lisäksi Maarit Tiittanen.

– Hanke tarjoaa osallisuusvalmennusta ja paikallisia kehittämistyöpajoja kyläyhteisöjen toiminnan brändäämisen sekä vastaanottavuuden ja osallisuuden lisäämiseen, Ameli kertoo.

Landemia-hanke tutkii ja edistää toimia, joilla maallemuuton esteitä voidaan poistaa. Samalla kehitetään kylien vetovoima- ja pitovoimatekijöitä. Hankekumppanina Landemiassa on Luonnonvarakeskus, joka tuottaa hankkeen tutkimuksellisen osuuden.

– Tulosten pohjalta rakennetaan toimintamalleja ja kehitetään pilottikunnissa hyviksi havaittuja käytäntöjä. Mallit jaetaan koko Etelä-Pohjanmaan alueelle ja laajemmin koko maaseudulle, sanoo hankekoordinaattori Tarja Vuorinen.

Hankkeessa työskentelevät hänen lisäkseen Susanna Laitila ja Tiia Vuorinen.

– Maaseudun arvostus asuinseutuna on kasvanut viime vuosien aikana. Meidän tehtävämme on edistää olosuhteita kunnissa ja kylissä sellaisiksi, että muuttohaaveet voivat toteutua.

Kolmen hankkeen yhteistyön kivijalkana on neljän eteläpohjalaisen Leader-ryhmän yhteinen Kylille-hanke, joka on aktivoinut maakunnan kyliä vuodesta 2015 lähtien. Nyt on meneillään Kylille III, jonka teemoina ovat osallisuuden lisäksi hyvinvointi, kiertotalous ja arjen turvallisuus. Leader Aisaparin kärkiteemana on Osaava ja osallistava kylä.

– Haluamme saada kaikkien kyläläisten osaaminen käyttöön kylän kehittämisessä niin, ettei kukaan jää syrjään. Myös osa-aikakyläläiset tulee huomioida ja edistää monipaikkaisuutta. Pitkäjänteisen suunnittelun rinnalle tarvitaan popup-osallistumista, tempauksia ja mukavaa yhdessä tekemistä, muistuttaa Aisaparin kyläkoordinaattori Päivi Kultalahti.

Hankkeessa työskentelee Aisaparilla hänen lisäkseen Marita Mattila. Omatoimisen varautumisen ohella painotetaan kumppanuutta alueen kuntien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Hyviä käytäntöjä haetaan malliksi myös smart villages -yhteistyöverkostosta. Ely-keskuksen ja Leaderrahoitteisten Veva-, Landemia- ja Kylille -hankkeiden osaavat työntekijät ovat kylien palveluksessa.

– Mikäli kylätoimijoina ja aktiiveina haluatte tukea toimintanne kehittämiseen, meihin työntekijöihin voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä. Tuomme uutta ja raikasta tuulahdusta tekemiseen ja työkaluja haasteiden taklaamiseen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät