-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Pohjalaismaakuntien alueille ennustetaan hieman tavanomaista vaikeampaa kelirikkoa tulevalle keväälle

Sorateiden kelirikon osalta kulunut talvi on ollut helppo pohjalaismaakuntien tiestöllä.

Marraskuun lopussa alkaneet pitkät yhtenäiset pakkaskaudet ovat pitäneet pääsääntöisesti sorateiden pinnat jäässä, joten talviajan pintakelirikolta on säästytty vähäisin toimenpitein ja ylimääräinen kelirikkomurskeiden ajo on ollut vähäistä.

MAINOS
Kelirikkoennusteen valossa tiestölle on odotettavissa painorajoituksia.

Päällystetyllä tieverkolla laajemmilta päällysteiden purkaantumisilta on vältytty hyvän pakkastalven ansiosta, mikä tarkoittaa paikkauskustannusten säästöä talven osalta. Päätieverkolle on viimeisen menneen kuukauden aikana muodostunut päällysteeseen yksittäisiä reikiä, jotka on korjattu paikkaamalla. Tämä on tavanomaista keväällä lämpötilan sahatessa nollan molemmin puolin.

Pohjalaissoratiestöllä pintakelirikko on joka kevät tuttu näky. Pintakelirikossa tien sulamisvaiheessa vesi ei pääse haihtumaan tien pintarakenteista, ja tien pinta muuttuu pehmeäksi ja liejumaiseksi. Suurempia ongelmia tien liikennöitävyydelle aiheuttaa runkokelirikko, joka johtuu syvemmälle tierakenteeseen jäätyneestä vedestä.

Tuuliset ja aurinkoiset säät edesauttavat tierakenteen kuivumista, joka vähentää kelirikon muodostumista. Myös yöpakkaset kuivattavat tierakenteiden pintaa.

Se kuinka nopeasti tien jäätyminen tapahtuu, tien vesipitoisuus jäätymisen hetkellä, talven pakkaskauden pituus sekä kokonaispakkasmäärä vaikuttavat runkokelirikkoennusteeseen. Tänä talvena etenkin pakkaskauden pituus sekä pakkasmäärä lisäävät mahdollisuutta runkokelirikon muodostumiseen.

Painorajoituksia ja kelirikosta varoittavia liikennemerkkejä asetetaan tarpeen mukaan arvioiden tien kunto tapauskohtaisesti. Myös huonokuntoisia päällystettyjä teitä voidaan joutua painorajoittamaan kelirikon vuoksi. Keskimäärin keväisin kelirikosta johtuen tiestöä on painorajoitettu pohjalaismaakunnissa noin 80–120 kilometrin matkalla.

Kelirikon vuoksi painorajoitetuilla teillä sallitaan kuitenkin poikkeuksena rajoitusten ylittävää liikennettä, kuten esimerkiksi hälytys- ja tienpitoajoneuvot, säännölliset linja-autovuorot, elintarviketuotannon kuljetukset sekä muut yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeät kuljetukset.

Yksittäisissä, ennakoimattomissa tapauksissa paikalliselta ELY-Keskukselta voi hakea maksullisen tilapäisen poikkeusluvan painorajoitetulle tielle erillisellä poikkeuslupahakemuksella. Lupahakemus toimitetaan paikalliseen ELY-Keskukseen sähköpostilla.

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun raskaat kuljetukset kannattaa ajoittaa kelirikkoa edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan. Välttämättömien kuljetusten suunnittelussa ja toteutuksessa yhteistyö tieviranomaisen kanssa on suositeltavaa.

Kelirikkoaikana tienkäyttäjiä ohjeistetaan suhteuttamaan ajonopeutensa vallitsevien olosuhteiden mukaan.

Tiestöltä tulevat havainnot tulee kohdistaa seuraavasti

Liikenteen asiakaspalvelun palauteväylä (palautevayla.fi) on ensisijainen palauteväylä tien kuntoon liittyvissä asioissa.

Mikäli havaitset tiestöllä liikennettä vaarantavia ongelmia, ilmoita siitä suoraan tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7).

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät