-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Karoliina haluaa urheiluhieronnan erikoisammattitutkinnon myötä panostaa lihasperäisten vaivojen ennaltaehkäisyyn

Samalla kun Fitnesspalvelu Karoliina muutti puolitoista vuotta sitten nykyisiin tiloihin Wanhan Osuuskaupan kiinteistöön, muokkautui toimintakin. Tätä nykyä ryhmäliikuntatunnit ovat jääneet vähemmälle ja työ on painottunut enemmän hierontaan.

– Livestream -jumppia teen jonkin verran Facebookin puolelle, mutta vähemmän kuin aiemmin. Tällä hetkellä työ on pääasiassa hierontaa, siihenkin on kivasti alkanut asiakaskunta vakiintua.

MAINOS

– Halusin syventää aiempia hierojan opintojani, joten ilmoittauduin viime vuonna Pirkanmaan Urheiluhierojakouluun opiskelemaan urheiluhieronnan erikoisammattitutkintoa. Opiskelu tapahtuu monimuotona töiden ohessa. Kesäkuussa toivottavasti valmistun, kertoo Karoliina Joohs.

Karoliina sanoo, että uuden tutkinnon myötä hän pystyy yhä paremmin vastaamaan muun muassa ammattiurheilijan ja kuntoilijan tarpeisiin.

– Koulutus antaa entistä paremmat valmiudet yksilölliseen ohjaukseen sekä kipupotilaan hoitoon. Esimerkiksi tietynlaisilla liikeratatesteillä tai lihaskuntokartoituksilla pystytään havaitsemaan hyvin puolieroja tai muita kehon haasteita. Siitä on helpompi lähteä rakentamaan asiakkaalle kokonaisvaltaisempaa hoitoa ja harjoittelutekniikoita. Tarkoitus on ennaltaehkäistä lihasperäisiä vaivoja.

Koulutus etenee osa-alueittain ja jokaisesta suoritetaan näyttö. Käytynä on alaraajat, rintarangan-, kaulan- ja päänalue sekä urheilijan lihashuolto. Vielä täytyy suorittaa näyttö yläraajoista.

Urheilu on ollut aina osa elämää

Karoliina kertoo, että vaikka edelleen nauttii myös ryhmäliikuntatuntien pitämisestä, on nykyinen työmuoto mukavaa vaihtelua. Vapaa-aikaa on oppinut arvostamaan kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun lähes kaikki illat kuluivat jumppia pitäessä.

Urheilu on kuitenkin vankkumaton osa urheilutaustaisen aktiiviliikkujan arkea ja usein vapaa-aikaan kuuluukin liikunta eri muodoissaan.

– Nyt ehtii harrastamaan myös itse. Tällä hetkellä harjoittelen puolimaratonia varten, joka pidetään toukokuussa Helsingissä.

Edelleen kuitenkin teen myös PT hommia ja kesälle olen suunnitellut ulkojumppia tai kahvakuulatunteja pidettäväksi. Niitä on kovasti kyselty ja kaivattu kaiken tämän kotona jumppaamisen jälkeen, naurahtaa Karoliina.

Johanna Korkea-aho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät