-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Leppäsen Sementtivalimolla pitkä historia – toiminta vaatii jatkuvia investointeja

Leppäsen Sementtivalimo Oy perustettiin Soinissa 1970-luvulla. Sen perusti nykyisen toimitusjohtaja Hannes Leppäsen setä Tauno Leppänen Soinin Kirkonmäelle. Teollisuusalueelle yritys siirtyi 1982 ja tuolloin ajatuksena oli, että paikalle rakentuisi sementtivalimon lisäksi myös tiilitehdas.

– Tiilitehdasta tänne ei koskaan tullut, vaan alusta alkaen tällä tontilla on tehty valmisbetonia ja kunnallisteknisiä tuotteita, Hannes Leppänen kertoo.

MAINOS

Yritys siirtyi myöhemmin Hanneksen isän omistukseen ja Hannes itse on pyörinyt sementtitehtaalla 15 -vuotiaasta.

Perheyritykseen jääminen on Hannekselle ollut tavallaan aina selvää. Hän opiskeli Kokkolassa ammattikorkeakoulussa liikkeenjohtoa ja aina lomillaan teki töitä betonitehtaalla. Niinpä valmistuttuaan tradenomiksi hän päätti tulla sinne vakituisesti työhön, olisihan yrityksen koko toiminta todennäköisesti loppunut ilman tätä päätöstä.

Viisi vuotta sitten Hanneksesta tuli virallisesti yrityksen toimitusjohtaja, mutta niitä tehtäviä hän on hoitanut käytännössä jo 20 vuoden ajan.

Leppäsen Sementtivalimo Oy tarjoaa erilaisia valmisbetonilaatuja niin pienrakentajille kuin raskaan teollisuudenkin tarpeisiin. Betonit valmistetaan ja toimitetaan suoraan kohteisiin.

Valmisbetoni valikoimiin kuuluvat normaalit, nopeasti kuivuvat, säänkestävät, kuitubetonit ja monet muut betonilaadut. Lisäksi valmistetaan kunnallisteknisiä tuotteita, kuten betonisia kaivonrenkaita ja kansia, halkaisijaltaan aina kahteen metriin saakka. Niistä puolet menevät jälleenmyyjille.

Yritys kuuluu Inspecta-sertifioinnin piiriin, jolla varmistetaan, että raaka-aineet ja valmiit tuotteet ovat jatkuvan testauksen alaiset ja ylittävät niille annetut normit.

Kalustona on tällä hetkellä kahdeksan kuljetusautoa, joista kaksi on pumppuautoja. Tarvittaessa kalustoa vuokrataan lisää. Kuljetuskalusto onkin yksi tärkeimmistä investointikohteista, sillä autot on pidettävä kunnossa ja kalustoa on uusittava säännöllisesti, onhan luotettavuus ja toimitusvarmuus yksi yrityksen kulmakivistä.

– Investoimme tyypillisesti vuosittain noin 150000 euroa. Viime vuonna ostettiin yksi uusi auto ja vanha betoniasema vaatii niin ikään säännöllistä korjausta ja huoltoa.

Betonin vuosittainen tuotanto on 10000-14000 kuutiota. Yhdessä autokuormassa betonia kulkee 7-13 kuutiota kerrallaan, joten ei ihme että joskus tuntuu, kuin betoniautot olisivat tien päällä yhtenään!

Tämä kaikki betoni kuljetetaan sadan kilometrin säteelle Soinista, sitä kauemmaksi kuljetuksia ei tehdä. Niinpä vuotuinen menekki on riippuvaista siitä, miten paljon kyseisellä alueella rakennetaan.

Positiivista on se, että yritysten investointituet alueella nousevat. Yritysten lisäksi asiakkaita ovat kunnat, maatalous, rakennusliikkeet ja raskas teollisuus. Toki betonia tarvitaan myös omakotirakentamiseen, mutta se yksin ei betonitehdasta elätä.

Koronavuodet eivät ole heilautelleet taloutta, sillä rakentaminen on pysynyt varsin vakaana ja kesämökkirakentaminen on vilkastunut selvästi. Nyt käsillä olevan kriisin vaikutuksia ei vielä tunneta.

– Haaste meille ovat energian ja polttoaineiden kallistuminen sekä päästökauppa. Sementin hinta nousee päästökaupan takia. Sen hinta vaihtelee kolmen kuukauden kvartaalissa, joten eteenpäin ennustaminen on vaikeaa.

Leppäsen Sementtivalimolle sementti tulee pääasiassa Lappeenrannasta ja Naantalista. Tarjolla on myös ns. vihreää betonia, joka tulee Raahesta. Sitä käytetään mm. tullivoimaloiden perustuksiin. Tämä vähäpäästöisempi betoni kuivuu hitaammin, mutta loppulujuus on perinteistä betonia parempi. Hitaan kuivumisen vuoksi se on huonoa esimerkiksi lattiatöihin.

Yritys työllistää 5-8 henkilöä. – Meillä on pieni, mutta osaava henkilöstö, joka on sitoutunut yritykseemme, vaikka työ onkin kausiluonteista. Betonin ajot tapahtuvat käytännössä yhdeksän kuukauden aikana vuodesta, sillä uusia rakennuskohteita ei meidän oloissamme talvisin aloiteta.

Talven aikana tehdään kaluston huoltoa käyttäen hyväksi lähialueen korjaamojen palveluja. Lisäksi laaditaan tarjouksia kesän töistä. Tänä vuonna betonia tullaan kuljettamaan isommissa määrin todennäköisesti ainakin Karstulan, Ähtärin ja Keuruun alueille.

Monesti betonia ajetaan yhteen kohteeseen jopa vuosien ajan. Esimerkiksi maatalouden investoinneissa on täysin mahdollista, että betonia ajetaan parinkin kesää. Muutamia vuosia sitten Keiteleen Alajärven sahalle ajettiin säännöllisesti kahden vuoden ajan, samoin aikanaan Mäkelä Alulle.

Aikana, jolloin yksityiset betonifirmat ovat katoamassa, Leppäsen Sementtivalimo jatkaa toimintaansa hyvällä otteella. – Teemme sen, mitä osaamme ja katsomme, mihin se riittää, Hannes Leppänen sanoo. – Jatkuvasti kuitenkin myös suunnittelemme ja kehitämme toimintaa eteenpäin ja vireillä on jotain uutta.

Parhaillaan pohdinnan alla on sopivan lämmitysratkaisun etsintä. Tämä ongelma on ratkaistava parin vuoden sisällä, sillä betonimassan lämmitys vie talvella valtavasti energiaa. Tällä hetkellä käytössä on öljy, jota hupenee 25-30 litraa tunnissa!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät