8.3 C
Alajärvi
lauantai 21.5.2022

Suvi Lindell Duo konsertti Lappajärven Onnintuvalla

Suvi Lindell Duo konsertoin Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvalla Lappajärvellä lauantaina 9.4. kello 19. Suvi Lindell Duo esittää artistin omia kappaleita sekä ulkomaisia ja kotimaisia covereita.

Lindellin oma musiikki on englanninkielistä jazzvaikutteista soulpoppia. Duossa Suvi Lindell laulaa ja soittaa pianoa, Samuel Lindell soittaa kitaraa ja laulaa.

Suvi Lindell (os. Savola) on Lappajärveltä kotoisin oleva muusikko. Kokkolassa asuva, musiikin parissa työskentelevä laulaja-lauluntekijä ja pianisti viimeistelee parhaillaan ensimmäistä pitkäsoittoaan.

Single Ordinary People ilmestyi tammikuussa. Musiikkipedagogi Suvi toimii päivätyönään pianonsoiton- ja laulunopettajana Kokkolan rokkikoulussa ja vapaasäestyksen opettajana Centria-ammattikorkeakoulussa.

Puoliso Samuel Lindell on laulaja ja kitaristi, jonka musiikillinen polku on kulkenut monien rytmimusiikin tyylien sekä klassisen musiikin maastoissa. Lindell on toiminut muusikkona ja sovittajana monissa eri kokoonpanoissa sekä opettanut päivätyönään Kaustisen musiikkilukiossa.

Taide- ja kulttuurikeskus Onnituvalla on tarjolla kevään aikana sarja konsertteja: Suvi Lindell Duo lauantaina 9.4. kello 19, Ilmi Veera perjantaina 15.4. kello 18 ja Piazzolla-konsertti lauantaina 7.5. Kaikilla esiintyjillä on sukujuuret Lappajärvellä.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on osa Taide- ja kulttuurikeskus Onnintupa -hankkeen toimintaa. Hanke on saanut Leader-rahoitusta Aisapari ry:ltä.

Tuija Ahola

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut