-7 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

JL-Kyläkanava on Kauhavan, Evijärven ja Lappajärven oma paikallis-TV!

JL-Kyläkanava on Kauhavan, Evijärven ja Lappajärven alueen oma paikallis-TV-kanava, josta kuka vaan voi maksutta seurata paikallista ohjelmaa. Paikallisia toimijoita myös kannustetaan ja koulutetaan itse tuottamaan Kyläkanavalle sisältöjä.

Kyläkanava on Leader Aisaparin rahoittama hanke. Hanketta hallinnoi Järvilakeuden kansalaisopisto, joka on aiemmin tuottanut mm. Muistoseurat-paikalliselokuvien sarjan. Myös monet Järvilakeuden kansalaisopiston aiemmat hankkeet ovat linkittyneet mediasisältöjen tuottamiseen.

MAINOS

Kaksivuotisessa Kyläkanava-hankkeessa työskentelevät Jarmo Kumpula, Alexandra Mäenpää ja Toni Annala.

– Tekemällä oppiminen on yksi tapa oppia uusia asioita, ja Kyläkanava tarjoaa tähän hyviä mahdollisuuksia.

– Kanava on tarkoitus juurruttaa hankkeen myötä osaksi opiston normaalia toimintaa, sanoo Järvilakeuden kansalaisopiston rehtori Leea Keto.

Kyläkanava toimii YouTube-pohjaisella alustalla. Aineisto jaotellaan aihealueittain ja tarjolla on sekä tallenteita että livestriimejä.

– Pyrimme osallistamaan kyläyhteisöä ja mahdollistamaan sisällöntuotantoa esimerkiksi erilaisilla kursseilla sekä lainattavilla kameroilla ja mikeillä, sanoo Alexandra Mäenpää.
Ensimmäinen Kyläkanavan striimi lähetetään ilmoille perjantaina 29.4. kello 17. Jo sitä ennen kannattaa ottaa seurantaan Kyläkanavan sosiaalisen median kanavat Facebookissa ja Instagramissa.

– Tarkoituksena on aloittaa kyläkanava livelähetyksellä, jossa hankkeen takana olevat henkilöt esittelevät mistä on kyse. Toivon mukaan kanavan sisältö kiinnostaa alueella ja saamme monia tahoja mukaan tuottamaan sisältöä kanavalle: sehän tässä lopulta on pointtina, että sisältöä voi kuka tahansa tehdä, sanoo Toni Annala.

Kyläkanavan tavoitteena on lisätä alueen asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta, positiivisten hyvän mielen asioiden näkyvyyttä ja kotiseutuidentiteetin vahvistumista. Politiikka ja muut haastavammat aiheet jätetään sisällön ulkopuolelle.

– Järvilakeuden kansalaisopisto järjestää kaikille avointa mediasisältöjen tuottamiseen liittyvää kurssitoimintaa ja koulutusta ympäri vuoden, sanoo Jarmo Kumpula.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät