-6.5 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Gymrail Concept valloittaa maailman markkinoita Vimpelistä käsin

Vimpeliläisellä Gymrail Concept Oy:llä on verkot vesillä sekä kotimaassa että rajojen ulkopuolelle. Yrittäjä Harri Salmenaution innovoima Momentum X1 -alusta on mullistanut sisäpyöräilyn, sillä polkupyörä voidaan asentaa vastuslaitteen kanssa rocker-alustaan.

Innovaatio loiventaa kilpapyöräilijöiden ja pyöräilyä aktiivisesti harrastavien siirtymistä sisällä tapahtuvasta treenaamisesta ulko-olosuhteisiin ja mahdollistaa tehokkaan treenaamisen läpi talven. Vuonna 2020 perustettu yritys työllistää viisi henkilöä.

MAINOS

Gymrailin tarina juontaa juurensa noin kolmen vuoden taakse ja tilanteeseen, jossa Salmenautio mietti kuntoiluharrastuksen aloittamista. Hän kertoo hankkineensa muiden muassa vastuskuminauhat, mutta huomanneensa, että niiden kiinnittämiseksi esimerkiksi seinään ei ollut ratkaisuja.

– Aloin miettiä, että seinässä voisi olla alumiinikisko, johon voisi kiinnittää vastuskuminauhoja ja että niiden korkeutta voisi säätää ja kuntoilu olisi luontevaa.

Hän kehitteli erilaisia kuntoilulaitteita, joita hän kiinnitti alumiinikiskoon – esimerkiksi leuanvetotangon, soutulaitteen ja nyrkkeilysäkin.

– Pyöräilyjuttu lähti kehittymään siitä, kun mietin, että miten seinään kiinnitettävään Gymrail-kiskoon voisi liittää polkupyörän, että voisi pyöräillä kotona eikä tarvittaisi kuntopyörää. Tuote kehittyi siihen suuntaan, että kisko jäi pois ja lähdettiin kehittelemään omilla jaloillaan seisovaa sisäpyöräily alustaa.

Uudenlainen konsepti

Aktiivisesti pyöräilyä harrastavilla ja kilpapyöräilijöillä on usein kotonaan traineri eli vastuslaite. Harjoittelu on staattista: pyörä on pystyssä, eikä se liiku sivusuunnassa.

– Kilpapyöräilijöille se ei ole mielekästä sillä he haluavat, että pyörä myötäilisi ja olisi mahdollisimman lähellä oikeaa pyöräilyä. Meidän laitteessamme pyörä pääsee liikkumaan edestakaisin, suoraan sivuttain. Tämä on todella luonnollinen tapa pyöräillä sisätiloissa. Testaajamme ovat sanoneet, että aivan kuin oikealla pyörällä ajaisi. Laite tehostaa sisätreenausta.

Lisäksi Gymrail tähtää nopeasti kasvavaan markkina-alueeseen, johon liittyy sisäpyöräily virtuaalisesti muita kilpailijoita vastaan.

Uusi sisäpyöräilyinnovaatio on mullistanut sisäpyöräilyn harjoittelun, sillä Momentum X1 -alusta kallistuu kuin mutkissa ajettaessa. Laite aktivoi samoja lihaksia kuin ulkona pyöräiltäessä

Momentum X1 -alusta poikkeaa muista sisäpyöräilyyn tarkoitetuista alustoista siinä, että se kallistuu mutkissa samaan tapaan kuin pyöräiltäisiin ulkona. Laitteen avulla voidaan kehittää omaa pyöräilytekniikkaa myös sisätiloissa poljettaessa.

Gymrailin laitetta jo käyttävät ovat viestittäneet, että aikaisemmin siirtymävaihe sisätiloista ulkopyöräilyyn koettiin hankalaksi: lihakset ovat kipeytyneet, kun siirtyy staattisesta treenaamisesta luonnolliseen pyöräilyyn.

Momentum X1 aktivoi Salmenaution mukaan samoja lihaksia kuin ulkona pyöräiltäessä. Laitteen käyttäjiltä saadun palautteen mukaan he saavat enemmän tehoja sisäpyöräilystä irti kuin muita alustoja käytettäessä.

Vienti vetää jo

Patentoidun Momentum X1:n suunnittelu alkoi vuonna 2020, kun vimpeliläinen Mikko Liikala tuli mukaan Gymrail Concept Oy:hyn. Momentum X1:stä rakennettiin useita prototyyppejä ja tehtiin erilaisia kehitysversioita.

Testaajina toimineilta kilpapyöräilijöiltä saadun palautteen perusteella on tehty kehitystyötä. Uutuuslaite on saanut erinomaisesti julkisuutta, kysymyksiä potentiaalisilta asiakkailta ja myös tilauksia on tullut.

– Olemme luottavaisin mielin, sillä meillä on ykköstuote maailman mittakaavassa. Laitteita on toimitettu Belgiaan, Saksaan, Tšekkiin ja Espanjaan. Kyselyjä on tullut Euroopasta, Yhdysvalloista, Kanadasta ja Australiasta.

Osien toimittajista suurin osa tulee Etelä-Pohjanmaalta ja Vimpelistä. Esimerkiksi laakerit, joita Suomesta ei saa, hankitaan Kiinasta. Yhteistyötä on kolmen vimpeliläisen ja yhden alajärveläisen yrityksen kanssa. Yhteistyö kattaa esimerkiksi alumiiniprofiilin toimittamista, työstöä ja maalausta.

– Momentum X1 on 80-prosenttisesti kotimainen tuote, sanoo Harri Salmenautio.

– Lähistöllä toimivien yritysten kanssa toimiminen on mutkatonta. Toimitusajoista pystyy neuvottelemaan ja puhumme samaa kieltä.

Gymrail Concept Oy avasi oman verkkokaupan helmikuussa. Yrityksen logistiseksi kumppaniksi tulee toukokuun aikana Amazon.de verkkokauppa. Yhteistyö tarkoittaa sitä, että Gymrail Concept voi operoida Amazonin kautta, eikä esimerkiksi Japaniin tai Australiaan tarvitse lähettää Vimpelistä yksittäisiä tuotteita.

Uudenlaista yhteistyötä

Tällä hetkellä Gymrail Concept keskittyy vain Momentum X 1:een. Mutta verkkoja on jo viritelty uuteen suuntaan ja Gymrail-kiskoon liittyviä tuotteita tuodaan rinnalle, samoin esimerkiksi treenimattoja ja juomapulloja.

Yritys on kehitellyt kotihoidon asiakkaiden kuntoutukseen liittyviä laitteita. Hankkeessa ovat mukana Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Gymrail Concept Oy on monen muun yrityksen tavoin satsaamassa internet-näkyvyyteen. Piakkoin sosiaaliseen mediaan tulee Momentum X1:n tuotetestausvideo.

Yhdysvaltalaisen, Hollannissa asuvan bloggaajan erikoisalaa ovat juoksijoille, pyöräilijöille ja triathlonisteille tarkoitetut välineet. Hänellä on sosiaalisessa mediassa satojatuhansia seuraajia – yksistään hänen YouTube-kanavallaan on 320000 tilaajaa.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät