-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Maatalousyrittäjävalmennus päätökseen jo 21. kerran Jamilla

Järviseudun ammatti-instituutti Jami on järjestänyt maatalousyrittäjävalmennusta koko 2000 -luvun viljelijöille ja tuleville viljelijöille. Ainakaan koulutus kulki euroviljelijän -koulutus nimellä, mutta sittemmin nimi on vaihtunut maatalousyrittäjävalmennukseksi.

Koulutus on suunnattu maatalousalalle aikoville sekä sukupolven- ja omistajanvaihdosta suunnitteleville maatilan jatkajille, joilta puuttuu EU-tukiin vaadittava maatalousalan koulutus. Koulutus täyttää nuoren viljelijän aloitustukea, että investointitukea koskevat koulutusvaatimukset.

MAINOS

Koulutus kannattaa suorittaa jo ennen viljelijäksi ryhtymistä tai mahdollisimman pian sen jälkeen, ettei tule kiire. Aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäki totesikin tämäntalvisen koulutuksen päätöstilaisuudessa juuri Vapun alla, että joskus se kiire yllättää, sillä koulutus on oltava käytynä viimeistään kolme vuotta sukupolvenvaihdoksen jälkeen.

– Jamikin on joskus järjestänyt koulutuksen yksityisopetuksena, kun aikaraja on ollut tulossa vastaan nopeasti. On siis hyvä, että nyt kurssin käyneistä miltei kaikki on vasta suunnittelemassa sukupolvenvaihdosta.

Koulutus antaa valmiudet maatilan toiminnan aloittamiseen, kehittämiseen ja kannattavaan liiketoimintaan. Kouluttajana koko 2000-luvun valmennuksessa toimineen Timo Ikolan mukaan korona aiheutti edelleen haasteita tämän vuoden ryhmälle, mutta opetus kuitenkin saatiin järjestettyä siitä huolimatta.

– Tällainen koulutus olisi hyvä järjestää kesällä, että pääsisimme pellolle todelliseen tilanteeseen, mutta kukapa meistä silloin koulutukseen ehtisi?

– Tämä porukka on kuitenkin ollut hyvä ja keskusteleva, joten olemme saaneet niitä todellisia tilanteita käsiteltyä pelloille pääsemättä. Uskon, että pärjäätte tulevissa haastavissakin tilanteissa ja innolla lähdemme taas pelloille, kun kevät etenee.

Ikola lahjoitti jokaiselle kurssilaiselle viljelijän huoneentaulun, jossa alussa kaksi tärkeintä asiaa muistaa, olivat se, että kunnossa oleva vesitalous ja kalkitus ovat kaiken lähtökohta.

Huoneentaulun lopusta löytyi myös yksi hyvä pointti viljelijän mielessä pidettäväksi – tililläsi olevat rahat eivät välttämättä ole omiasi. – Uutta autoa ei kannata heti lähteä ostamaan tukirahojen kilahtaessa tilille, vaan ensin kannattaa katsoa mitkä kaikki laskut ovat maksamatta.

Maatalousyrittäjävalmennukseen osallistui menneenä talvena seitsemän miestä, ensimmäistä kertaa porukassa ei ollut yhtään naista.

Valmennuksen suorittivat Johannes Ahto Vimpelistä, Rami Erkinheimo Kortesjärveltä, Mikko Hakola Alahärmästä, Jerry Kojola Lapualta, Antti Mäkinen Evijärveltä, Tapio Pesola Alahärmästä ja Juho Pouttu Lapualta.

Seuraava maatalousyrittäjävalmennus alkaa Jamilla 30.9. ja se kestää huhtikuun loppuun 2023. Toteutus tapahtuu monimuotokoulutuksena, jossa lähiopetusta on 25 päivää perjantaisin ja lauantaisin, noin 1-2 viikonloppua kuukaudessa.

Koulutus sisältää tietoa maatalousyrittämisestä, kuten liiketoimintasuunnitelmaa, kirjanpitoa ja verotusta ja maatalouden tukia sekä maan kasvukunnon ja ympäristön hoitamista, sisältäen kasvituotannon, metsätuotannon ja maatalousteknologian osa-alueita.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät