-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Lappis-Areenan harjakaisia juhlittiin miltei valmiissa urheiluhallissa!

Lappajärvellä ei tarvitse enää kauaa odottaa uuden liikuntahallin, Lappis-Areenan valmistumista.

Kohteen harjakaisia juhlistettiin perjantaina jo pitkälti valmiissa rakennuksessa, sillä koronatilanne siirsi tapahtumaa usealla kuukaudella. 

MAINOS

Hallin rakentaminen on etuajassa noin kymmenen viikkoa, eli urakka on edistynyt hyvin haastavasta maailmantilanteesta huolimatta. Paikalla harjakaisissa nähtiin kunnan- sekä urakoitsijan edustuksen lisäksi kansanedustaja Pasi Kivisaari, joka toimii myös valtion liikuntaneuvostossa toisena varapuheenjohtajana.

Lappis-Areenalla on pallopeleihin ja muuhun yleisliikuntaan tarkoitetun standardit täyttävän liikuntatila. Tilan vasemmalle puolelle vihreälle alueelle tulee mm. 63 metrin juoksurata.

Lappis-Areena on paikkakunnalla todella odotettu, sillä Lappajärven keskustan alueelta on poistunut käytöstä kaksi koulua sekä näiden yhteydessä olevat liikuntasalit sisäilmaongelmien vuoksi toinen keväällä 2017 ja toinen syksyllä 2018.

Uusi liikuntahalli on kooltaan 63 x 29 x 7 metriä ja siinä on kymmenen metrin vapaa käyttökorkeus pelialueilla.

Hallissa on pallopeleihin ja muuhun yleisliikuntaan tarkoitetun standardit täyttävän liikuntatila. Tilassa salibandykenttä, futsalkenttä, koripallokenttä, neljä lentopallokenttää, neljä sulkapallokenttää, tenniskenttä, kouluvoimistelulle tarkoitetun välineistö sekä kääntyvät puolapuupeilit. Tila on jaettavissa kolmeen osaan väliverhomekanismeilla.

Erillinen tila sopii pinnoitteiltaan sekä kiinteiltä verhomekanismeiltaan pesäpallon ja golfin lyöntiharjoitteluun sekä yleisurheilulajiheittoihin.

Juoksusuora on 63 metriä. Lisäksi on kannellinen pituushyppypaikka ja heittoseinä kuntopalloille.

Ylätasanteelta löytyy muun muassa katsomo ja minikeittiö, joten tilaa voidaan käyttää kahviona ja katsomotilana.

Kohteen urakoi Jake Rakennus Bygg Oy. Opetus- ja Kulttuuriministeriö myönsi rakentamishankkeelle liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen 750000 euron investointiavustuksen. Kunnan omarahoitusosuus investoinnille on kokonaisuudessaan 2,2 miljoonaa.

Lappajärven sivistysjohtaja Tarja Puro totesi harjakaisten avauksessaan, että hallia odotetaan Lappajärvellä todella paljon niin koululla kuin urheilijoiden ja kansalaisopiston ryhmien taholta. Hän kiitti vapaa-aikasihteeri Anssi Kuuselaa hankkeen primus motorina toimimisesta ja toivoi, että halli tuo liikunnan riemua ja hyvinvointia niin koululaisille, aktiiviurheilijoille kujin erilaisille harrastusporukoillekin.

Kansanedustaja Pasi Kivisaari hämmästeli hallin korkeaa valmistumisastetta ja nopeaa rakentamisaikataulua merkkinä tekijöiden uutteruudesta ja osaavuudesta. – Tämä on näyttävä ja tyylikäs halli. Sen rakentaminen on vaatinut myös päättäjiltä rohkeutta ja kaukonäköisyyttä, tulevaisuuden uskoa.

– Tällaisten olosuhteiden luominen on yksi tärkein hyvinvointiteko, jonka kunta voi asukkailleen tehdä. Se palvelee kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia.

Kivisaari kantoi huolta väestön liikkumista pandemia-ajan jälkeen. Liikkumisenkin on toivuttava menneistä vuosista, jolloin monia liikuntatiloja jouduttiin sulkemaan. Väestön liikkuminen on korona-aikana vähentynyt ja sen merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle näkyy.

– Liikkua voi luonnossakin, mutta tällaiset tilat innostavat liikkumaan myös pimeällä ja huonossa säässä, Kivisaari muistutti.

– Toivon että halli tulee täyteen käyttäjiä, enkä sitä kyllä Lappajärvellä epäilekään. Jospa Lappis-Areena on sellainen jysäys ja noste Lappajärven liikuntaan, kuin meteoriitin osuminen tänne ainakaan oli.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät