-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Täydellinen lauantai riemastuttaa

Parin koronavuoden jälkeen päästiin HET-teatterilla jälleen näyttelemisen makuun. Koko kevät oli vielä paljon tautia liikkeellä, ja osa näyttelijöistäkin kävi taudin läpi, joten harjoituksia jouduttiin sovittelemaan tiiviille aikataululle loppukeväästä. Mutta sitoutunut ryhmä veti tiiviisti harjoitukset läpi ja ensi-iltaan esitys valmistui ajallaan.

Florian Zellerin kirjoittama farssi Täydellinen lauantai pyörii tänä kesänä HET-teatterilla Kyyjärvellä. Reita Lounatvuoren suomennos ja Seppojuhani Ruotsalaisen ohjaama näytelmä kertoo Markuksesta, joka on löytänyt kirpparilta kauan etsimänsä levyn Me, myself and I. Markuksen toiveissa on saada kuunnella rauhassa tuo levyharvinaisuus, mutta kuten näytelmän nimestäkin voi päätellä kaikki ei suju ihan niin kuin pitäisi. Paikalle tulee muiden muassa ”puolalainen” putkimies, naapurin Pavel, uhmakas Sebastian-poika, sekä Markuksen salarakas Elsa. Kun soppaan lisätään vielä Markuksen vaimo Helena ja hänen salaisuutensa, niin jopa riittää Markuksella lauantaina monenlaista setvimistä. Paulikin ehtii paikalle selvittelemään suhdesalaisuuksia, ja putkiremontti ei mene sekään ilman kommelluksia. Luvassa siis hulvatonta menoa, kuten kesäteatterissa tulee ollakin.

MAINOS

Esityksiä on jäljellä enää kuusi. Näytelmän pääroolin esittää Veli-Matti Linna, jolla on yli 20 vuoden kokemus näyttelemisestä. Muissa rooleissa ovat tutut Hannu Muhonen, Aulis Kukkonen, Onni Kantonen ja Suvi Kantonen. Kivan lisävärin näytelmään tuovat ensikertalaiset Pirjo ja Tuomas Mäkelä, jotka vetävät roolinsa todella ansiokkaasti ja rohkeasti. Äänentoistosta vastaa Seppojuhani Ruotsalainen.

HET-teatterilla on luvassa stand up tapahtuma perjantaina 29.7. Televisiosta tutut koomikot Heli Sutela, Anders Helenius ja Antti Haapala valloittavat silloin näyttämön omilla tarinoillaan.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät