0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Osuuspankki tarttui MLL:n Joulupuu -keräykseen ja haastaa muita yrityksiä mukaan!

MLL Alajärvi käynnisti marraskuun lopulla nyt toistamiseen Joulupuu -keräyksen, jonka avulla kuka tahansa on voinut osallistua vähävaraisten paikkakunnan perheiden lasten joulun onnistumiseen.

Kauppakeskus Maxin aulassa on vielä perjantaihin 16.12. saakka joulukuusi, jonka oksalta voi valita mieleisensä kortin, jossa kerrotaan lapsen sukupuoli ja ikä. Lahjoittaja hankkii lapselle vähintään 20 euron arvoisen lahjakortin haluamaansa alajärveläiseen liikkeeseen pohtien sitä, mistä parhaiten löytyisi ostettavaa sen ikäiselle lapselle kuin lapussa on mainittu – ja toimittaa lahjakortin ja lapun Maxin kassalle.

MAINOS

Lasten iät ja sukupuolet MLL on saanut sosiaalitoimelta ja mitään muita tietoja lapsista tai heidän perheistään ei anneta. MLL toimittaa lahjakortit sosiaalitoimelle, joka puolestaan toimittaa ne edelleen saajilleen.

Tänä vuonna keräys on käynnistynyt rytinällä, sillä perjantaihin mennessä lahjakortteja oli saatu jo 80 lapselle, kun viime vuoden koko määrä oli 60! MLL pyrkii saamaan uusien lasten tietoja joulupuuhun vielä viimeisen keräysviikon ajaksi, jotta kaikilla lahjoittaa haluavilla olisi siihen tilaisuus – apua tarvitsevia kyllä on!

Kun keräys tuli julkiseksi, otti Alajärven Osuuspankin toimitusjohtaja Markku Pelkonen välittömästi yhteyttä MLL:n puheenjohtajaan Saija Yliseen ja kertoi, että pankki lahjoittaisi keräykseen tuhat euroa! Näillä rahoilla on nyt hankittu 50 euron lahjakortteja alajärveläisiin ruokakauppoihin niin, että sosiaalitoimi voi jakaa ne perheille joulunajan hankintoihin! Lahjakortit on rajattu siten, että mitään tarpeetonta niillä ei voi hankkia.

Sen lisäksi, että Osuuspankki lahjoitti Alajärven MLL:n kautta vähävaraisille perheille näin suuren avustussumman, niin pankki teki 500 euron vastaavan lahjoituksen Soinin MLL:lle!

– Innostuimme tästä keräyksestä heti ja halusimme olla mukana, koska olemme monesti miettineet mikä olisi oikea kanava auttaa. Tämä on hyvä keino olla tukena anonyymisti niille, jotka apua tarvitsevat, Pelkonen sanoo ja muistuttaa, että yhteiskuntavastuu kuuluu tärkeänä osana Osuuspankkien toimintaan.

Pelkonen haastaa samalla myös muita yrittäjiä ja yrityksiä mukaan kampanjaan ja luovutushetkellä paikalle sattumalta osunut JAPOn toimitusjohtaja Toni Harjula ottikin haasteesta heti kopin ja lupasi, että myös JAPO tulee mukaan omalla lahjoituksellaan!

– Toivottavasti vielä muutkin yritykset innostuvat asiasta, Pelkonen ja Harjula toivovat. Osallistua voi vapaasti valitsemallaan summalla, sillä jokainen lahjoitus tulee taatusti tarpeeseen!

Saija Ylinen kertoo, että Osuuspankin kanssa yhdistys on ennenkin tehnyt hyvää yhteistyötä ja saanut mm. kesätyöpaikkatuen viime kesänä leikkikenttäohjaajilleen. Lehtimäen Sähkö puolestaan on lahjoittanut jo vuosia 150 euroa, eli kolme 50 euron lahjakorttia lehtimäkeläisille lapsiperheille MLL:n kautta.

– Apua tarvitsevia on tänä talvena yhä enemmän energian ja ruuan hintojen nopean nousun myötä. Olisikin hienoa, jos vielä näin joulun alla yhä useampi yritys tarttuisi haasteeseen, eivätkä lahjoitukset olisi yksin yksityisten henkilöiden varassa, kuten tähän saakka.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät