-2.2 C
Alajärvi
keskiviikko 08.2.2023
spot_img
spot_img

Liikenneonnettomuuksia ja rattijuopumuksia Pohjanmaalla

Pohjanmaalla tavattiin viikonloppuna yhteensä kolmetoista rattijuoppoa, joista seitsemää tapausta tutkitaan törkeänä.

Poliisipartio sai lauantaina kello 20 jälkeen hätäkeskukselta tehtävän epäillystä rattijuoposta. Ilmoitettu auto tuli poliisipartiota vastaan Lohtajalla Alaviirteentiellä.

Partio pysäytti autoa kuljettaneen naisen ja hänelle tehtiin puhalluskoe, joka antoi tulokseksi 0,81 mg/l. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 4 aikaan poliisille tuli ilmoitus pakettiautosta, joka oli suistunut ojaan Ilmajoella Kurikantiellä.

Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan suistuen vastaantulevien kaistan yli ojaan, osuen samalla tienvarsikylttiin. Kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tulokseksi 0,62mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisipartio sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 5 aikaan ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Vaasassa Kanavasillantiellä. Henkilöautonkuljettaja oli menettänyt auton hallinnan ja törmännyt ulosajossa lyhtytolppaan, jonka jälkeen auton matka oli loppunut.

Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kukaan ei kuitenkaan vahingoittunut ulosajossa.

Kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tulokseksi 0,67 mg/l.  Nainen otettiin kiinni ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät