Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tekemässä ylijäämäisen tuloksen, kunnille tulossa miljoonien palautukset

629
Mainos[adrotate banner="3"]

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilikausi 2022 on toteutumassa ennustettua parempana. Tulos näyttää tällä hetkellä noin 650000 euroa ylijäämäiseltä.

– Kaiken kaikkiaan tuottoja kertyi loppuvuoden aikana ennustetta paremmin. Lisäksi kulut toteutuivat ennakoitua pienempinä, summaa sairaanhoitopiirin vt. talousjohtajana toiminut Heli Hämeenniemi.

MAINOS

Hämeenniemi toimii vuodenvaihteessa toimintansa aloittaneen hyvinvointialueen ta-louspäällikkönä. Hänen mukaansa sairaanhoitopiirin ennustelaskelmissa noudatettiin varovaisuuden periaatetta.

– Tilinpäätöksessä moni erä toteutui lopulta positiivisempaan suuntaan. Haasteita sisältäneen vuoden lopputulos on siis talouden näkökulmasta hyvä. Vuonna 2022 aloitimme myös säästötoimet, jotka leikkasivat kulujamme, hyvinvointialuejohtaja, sairaanhoitopiirin johtajana toiminut Tero Järvinen toteaa.

Hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee tilinpäätöksen maaliskuun kokouksessaan ja aluevaltuusto kesäkuun kokouksessaan.

– Kun tilinpäätös on vahvistettu, tulemme esittämään aluevaltuustolle, että tilikauden tulos sekä aiemmat ylijäämät palautetaan kunnille, Järvinen kertoo.

Sairaanhoitopiirillä on aikaisemmilta vuosilta kertyneitä ylijäämiä 6,98 miljoonaa euroa. Myös vuonna 2021 sairaanhoitopiiri palautti jäsenkunnilleen kymmenen miljoona euroa.

– Jäsenkuntien kannalta sairaanhoitopiirin kaksi viimeistä toimintavuotta ovat toteutuneet erittäin hyvin. Vuoden 2023 alusta, hyvinvointialueiden aloitettua, koko rahoitus muuttuu, eivätkä kunnat enää vastaa sosiaali-ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kuluista, Järvinen summaa.

MAINOS
Priimatassi alusasujen pop-up-myynti Kyyjärven Paletissa